Newborn-muistomerkki Pristinan ydinkeskustassa muistuttaa sodasta ja rauhasta.
Syyskuun 2014 lopulla Kosovon pääkaupungissa Pristinassa paistoi aurinko vielä melkein-kesäisesti. Luovimme ihmis- ja autoruuhkassa pääkatu Luan Haradinajilla kuin missä tahansa Euroopan pikkukaupungissa. Tai no, ei ihan, sillä katukuvasta puuttui kokonaan julkinen liikenne joitakin rämiä busseja lukuun ottamatta. Ensivaikutelma Pristinasta oli sekava. Kaupungissa näkyvät niin ottomaanien, Jugoslavian slaavisosialismin kuin eurosaurusten jalanjäljet. Samalla joka puolella näkyi harvinaisen vilkasta katuelämää: ravintoloita, kahviloita ja ihmisiä terasseilla.
Uudestisyntynyt
Kun sellaisissa fiiliksissä kävelee yhtäkkiä Luan Haradinajia reunustavalle Newborn-muistomerkille, joutuu hämmentymään. Vaikka hyvin tiesin olevani kaupungissa, jossa Naton pommit tippuivat vain 15 vuotta aikaisemmin, iso armeijakuosinen muistomerkki luodinreikineen istuu aurinkoisen katuvilinän keskelle juuri niin absurdisti kuin on kai ollut tarkoituskin. Tunnelma muistomerkillä on silti arkipäiväinen, teinit ottavat selfieitä kirjainten edessä. Elämä jatkuu.
Kosovon väestö on Euroopan nuorinta. 53 prosenttia kosovolaisista on alle 25-vuotiaita. Se kuulemma näkyy Pristinan vilkkaassa yöelämässä, etenkin kesäisin, kun ympäri Eurooppaa levinnyt kosovolaisten diaspora palaa kaupunkiin parinhaku mielessään.
Ehdin viettää Kosovossa reissullani vain kolme päivää, enkä varmasti nähnyt kaikkea, mutta Pristinan keskustassa 15 vuoden takainen sota näkyy turistille lähinnä köyhyyden välähdyksinä. Liikennevaloissa koulunsa keskeyttäneet lapset tulevat pesemään autojen tuulilaseja, joku on laittanut pienen poikansa kerjäämään rahaa kahvilan terassilla istuvilta asiakkailta. Kaduilla leijuu paksu pakokaasu, koska kukaan ei ole ehtinyt miettiä autojen päästörajoituksia kuusi vuotta sitten itsenäistyneessä valtiossa, jossa vasta pystytetään toimivaa oikeuslaitosta. Talvisin kaupungissa kuulemma haisee pahalta, kun taloja lämmitetään saastuttavalla ruskohiilellä.
Hylätty talo Pristinan keskustassa.
Pristinan keskustassa on uutta ja vanhaa vierivieressä.
Nähtävyydet
Turvaton olo Pristinassa ei tule. YK:n ja EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioiden kouluttamaa poliisia kehutaan, ja paikalliset ihmiset ovat hyvin ystävällisiä. Yli 90 prosenttia nykyisistä Kosovon asukkaista on islaminuskoisia albaaneja. Valtaosa on maallistuneita muslimeja, joten Pristinan katukuva on hyvinkin eurooppalainen ja esim. huivia käyttävät naiset ovat harvassa. Hartaiden muslimien määrä on kasvussa, mutta tällä hetkellä uskonnosta muistuttavat lähinnä Pristinan minareetit.
Harva matkustaa Pristinaan puhtaasti matkailumielessä, mutta KFOR-rauhanturvaajat ja EULEX:in siviilikriisinhallintaoperaation ulkomaiset työntekijät vetävät maahan vierailijoita, minutkin. Varsinaisia turistikohteita Pristinassa on vähän, jotain kuitenkin. Jos jostakin syystä matkustat Pristinaan, kannattaa tsekata ainakin nämä:
- Kävelykatu Nënë Tereza. Kahviloita, ravintoloita ja pientä helpotusta autojen pakokaasulta.
- Yllä mainittu Newborn-muistomerkki. The turistikuva-spot.
- Kosovon kansalliskirjasto, rumaksi haukuttu, kiehtova rakennus.
Telegraph on valinnut Kosovon kansalliskirjaston maailman 30 rumimman rakennuksen joukkoon. Minusta se sopi paikalleen, arpisena kuin Kosovo itse.
- Sultan Mehmet Fatihin moskeija. Sisältä kaunis rakennus hetken rauhoittumiseen vanhassa kaupungissa.
Naiset eivät tarvitse huiveja päästäkseen sisään moskeijaan, kuten joissakin muslimimaissa.
Mehmet Fatihin moskeijan sisäkaton mosaiikkia.
- Emin Gjiku -etnologinen museo. Ottomaanien ajan rikkaan perheen entisöity pihapiiri.
- Mother Theresa Cathedral ja sen torni. Absurdi, keskeneräinen, kolho katolinen kirkonrumilus muslimikaupungin parhaalla paikalla. Pikkurahalla pääset hissillä kirkon torniin, joka on kaupungin paras näköalapaikka.
- Serbikylä Gračanican ortodoksiluostari, Pristinan ulkopuolella, taksimatkan päässä. 1300-luvulta peräisin oleva pieni kirkko tummine seinämaalauksineen on näkemisen arvoinen, vaikka muihin luostarirakennuksiin ei pääsekään sisään. Kohteen nähtyään voi siirtyä syömään kylän laidalle Etno Kuca -ravintolaan. Varaudu valtaviin annoksiin.
Albaaniruhtinaan terassi ottomaanien ajalta Pristinan Etnologisessa museossa vie ajatukset Turkkiin.
Nënë Terezan katolinen katedraali valmistuu kaupunkiin, jossa ei juurikaan asu katolisia. Tornista on turistille hienot näköalat.
Kolho kirkkorumilus väliaikaisine muovituoleineen laittaa pohtimaan, kenen rahoilla se on pykätty. Valtava absurdi pytinki muslimikaupungissa, jonka moskeijat on restauroimatta.
Näkymiä katedraalin tornista. Joka puolella Pristinassa näkyy rakennustyömaita, kuulemma verotussyistä keskeneräisiä.
Pristinan nuoriso- ja urheilutalo (musta halli) edustaa slaavisosialismin arkkitehtuuria.
Kosovon kansalliskirjaston takana seisoo hylättynä kiistelty ja keskeneräinen ortodoksikirkko, jonka rakentaminen alkoi serbijohtaja Slobodan Miloševićin aikana, albaanien sorron vuosina ennen sotaa.
Graffiti Pristinan yliopiston seinällä.
Gračanican luostarialuetta
Gračanican luostarin synkkäsävyinen kirkko on pieni mutta vaikuttava.
Gračanican Etno Kucan grillilautanen ennen ateriaa. Huom. kuvasta puuttuu jo yksi kebakko ja tämä on ”puolikas annos”, 6 euroa.
Etno Kucan grillilautanen aterian jälkeen. Gees! Ruokaa raavaille miehille…
Ruoka
Matkoilla yksi lempipuuhistani on mennä tutkimaan paikallisten ruokakauppojen hyllyjä. Pettymyksekseni se osoittautui Pristinassa vähän turhaksi puuhaksi. Paikalliset tuotteet ovat vähissä, syyksi veikkaan sosialismia ja sotavuosia. Samaa todistaa Pristinan ravintolatarjonta. Listoilla on usein pizzaa ja pastaa jne, kaikkea muuta kuin paikallista. Tai ehkä menimme vääriin paikkoihin? Viinivalikoima oli yleensä ”red or white” eikä rypäleistä juuri keskusteltu.
Kosovolaisten (ja albaanien) pöytään kuuluvat meze-alkuruoat. Hyvän kasvismezelajitelman söimme Baba Ganoushissa, mikä oli reissun parhaita ravintolavalintoja.
Kasvismezeateria kolmelle kävi pääruuasta. Kuva tosin on kännykkälaatua.
Toinen testaamamme paikallinen ja paikallisen suosittelema ravintola oli Liburnia. Miljöö avoimine sisäpihoineen oli todella kiva, mutta harmi kyllä ruoka osoittautui pieneksi pettymykseksi. Lounaaksi syöty päivän annos, uunikanaa ja perunaa, oli valtavan iso mutta vähän mauton. Toisaalta ravintolaan tuli samaan aikaan jätti-iso paikallinen seurue, joille kannettiin herkullisen näköisiä makkaroita ja filotaikinakääröjä. Antaisin siis ravintolalle uuden mahdollisuuden, jos joskus vielä eksyisin Pristinaan.
Liburnia-ravintolan sali ja viihtyisä sisäpiha.
Liburnian uunikana-annoksen kastike oli vähän vetinen ja mauton. Perunatkin olivat vailla väriä ja rapeutta.
Kosovon keittiöön kuuluu olennaisena osana kebab, ilmeisesti ottomaaniajan peruina. Pristinan katujen varsilla höyryävät pienet kebabkojut jäivät harmi kyllä minulta tällä reissulla kokeilematta. Maistamattakin ne näyttivät melkein lupaavimmilta paikallisista ravintoloista.
Summa summarum, paikallisten kosovolaisten herkkujen löytäminen vaatisi vähän enemmän aikaa ja metsästystä.
Villit mallinuket Pristinan kujilla. Kosovossa käytetään euroja, serbikylissä myös Serbian dinaareja.
Faleminderit! (kiitos albaniaksi)
-Anne
Toimittajan takapiha 