matkavinkit

Turistina Kosovossa 15 vuotta sodan jälkeen

Newborn-muistomerkki Pristinan ydinkeskustassa muistuttaa sodasta - ja rauhasta.

Newborn-muistomerkki Pristinan ydinkeskustassa muistuttaa sodasta ja rauhasta.

Syyskuun 2014 lopulla Kosovon pääkaupungissa Pristinassa paistoi aurinko vielä melkein-kesäisesti. Luovimme ihmis- ja autoruuhkassa pääkatu Luan Haradinajilla kuin missä tahansa Euroopan pikkukaupungissa. Tai no, ei ihan, sillä katukuvasta puuttui kokonaan julkinen liikenne joitakin rämiä busseja lukuun ottamatta. Ensivaikutelma Pristinasta oli sekava. Kaupungissa näkyvät niin ottomaanien, Jugoslavian slaavisosialismin kuin eurosaurusten jalanjäljet. Samalla joka puolella näkyi harvinaisen vilkasta katuelämää: ravintoloita, kahviloita ja ihmisiä terasseilla.

Uudestisyntynyt

Kun sellaisissa fiiliksissä kävelee yhtäkkiä Luan Haradinajia reunustavalle Newborn-muistomerkille, joutuu hämmentymään. Vaikka hyvin tiesin olevani kaupungissa, jossa Naton pommit tippuivat vain 15 vuotta aikaisemmin, iso armeijakuosinen muistomerkki luodinreikineen istuu aurinkoisen katuvilinän keskelle juuri niin absurdisti kuin on kai ollut tarkoituskin. Tunnelma muistomerkillä on silti arkipäiväinen, teinit ottavat selfieitä kirjainten edessä. Elämä jatkuu.

Pristinan teinitytöt eivät käytä päähuiveja.

Kosovon väestö on Euroopan nuorinta. 53 prosenttia kosovolaisista on alle 25-vuotiaita. Se kuulemma näkyy Pristinan vilkkaassa yöelämässä, etenkin kesäisin, kun ympäri Eurooppaa levinnyt kosovolaisten diaspora palaa kaupunkiin parinhaku mielessään.

Ehdin viettää Kosovossa reissullani vain kolme päivää, enkä varmasti nähnyt kaikkea, mutta Pristinan keskustassa 15 vuoden takainen sota näkyy turistille lähinnä köyhyyden välähdyksinä. Liikennevaloissa koulunsa keskeyttäneet lapset tulevat pesemään autojen tuulilaseja, joku on laittanut pienen poikansa kerjäämään rahaa kahvilan terassilla istuvilta asiakkailta. Kaduilla leijuu paksu pakokaasu, koska kukaan ei ole ehtinyt miettiä autojen päästörajoituksia kuusi vuotta sitten itsenäistyneessä valtiossa, jossa vasta pystytetään toimivaa oikeuslaitosta. Talvisin kaupungissa kuulemma haisee pahalta, kun taloja lämmitetään saastuttavalla ruskohiilellä.

Hylätty talo Pristinan keskustassa.

Hylätty talo Pristinan keskustassa.

Pristinan keskustassa on uutta ja vanhaa vierivieressä.

Pristinan keskustassa on uutta ja vanhaa vierivieressä.

 

Nähtävyydet

Turvaton olo Pristinassa ei tule. YK:n ja EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioiden kouluttamaa poliisia kehutaan, ja paikalliset ihmiset ovat hyvin ystävällisiä. Yli 90 prosenttia nykyisistä Kosovon asukkaista on islaminuskoisia albaaneja. Valtaosa on maallistuneita muslimeja, joten Pristinan katukuva on hyvinkin eurooppalainen ja esim. huivia käyttävät naiset ovat harvassa. Hartaiden muslimien määrä on kasvussa, mutta tällä hetkellä uskonnosta muistuttavat lähinnä Pristinan minareetit.

Harva matkustaa Pristinaan puhtaasti matkailumielessä, mutta KFOR-rauhanturvaajat ja EULEX:in siviilikriisinhallintaoperaation ulkomaiset työntekijät vetävät maahan vierailijoita, minutkin. Varsinaisia turistikohteita Pristinassa on vähän, jotain kuitenkin. Jos jostakin syystä matkustat Pristinaan, kannattaa tsekata ainakin nämä:

  1. Kävelykatu Nënë Tereza. Kahviloita, ravintoloita ja pientä helpotusta autojen pakokaasulta.
  2. Yllä mainittu Newborn-muistomerkki. The turistikuva-spot.
  3. Kosovon kansalliskirjasto, rumaksi haukuttu, kiehtova rakennus.

    Telegraph on valinnut Kosovon kansalliskirjaston maailman 30 rumimman rakennuksen joukkoon. Minusta se sopi paikalleen, arpisena kuin Kosovo.

    Telegraph on valinnut Kosovon kansalliskirjaston maailman 30 rumimman rakennuksen joukkoon. Minusta se sopi paikalleen, arpisena kuin Kosovo itse.

  4. Sultan Mehmet Fatihin moskeija. Sisältä kaunis rakennus hetken rauhoittumiseen vanhassa kaupungissa.
    Naiset eivät tarvitse huiveja päästäkseen sisään moskeijaan, kuten joissakin muslimimaissa.

    Naiset eivät tarvitse huiveja päästäkseen sisään moskeijaan, kuten joissakin muslimimaissa.

    Mehmet Fatihin moskeijan sisäkaton mosaiikkia.

    Mehmet Fatihin moskeijan sisäkaton mosaiikkia.

  5. Emin Gjiku -etnologinen museo. Ottomaanien ajan rikkaan perheen entisöity pihapiiri.
  6. Mother Theresa Cathedral ja sen torni. Absurdi, keskeneräinen, kolho katolinen kirkonrumilus muslimikaupungin parhaalla paikalla. Pikkurahalla pääset hissillä kirkon torniin, joka on kaupungin paras näköalapaikka.
  7. Serbikylä Gračanican ortodoksiluostari, Pristinan ulkopuolella, taksimatkan päässä. 1300-luvulta peräisin oleva pieni kirkko tummine seinämaalauksineen on näkemisen arvoinen, vaikka muihin luostarirakennuksiin ei pääsekään sisään. Kohteen nähtyään voi siirtyä syömään kylän laidalle Etno Kuca -ravintolaan. Varaudu valtaviin annoksiin.
Emin Gjiku -etnologinen museo.

Albaaniruhtinaan terassi ottomaanien ajalta Pristinan Etnologisessa museossa vie ajatukset Turkkiin.

 

Nënë Terezan katolinen katedraali kaupungissa, jossa ei juurikaan asu katolisia. Tornista on turistille hienot näköalat.

Nënë Terezan katolinen katedraali valmistuu kaupunkiin, jossa ei juurikaan asu katolisia. Tornista on turistille hienot näköalat.

Kolho kirkkorumilus väliaikaisine muovituoleineen laittaa pohtimaan, kenen rahoilla se on pykätty. Valtava absurdi pytinki muslimikaupungissa, jonka moskeijat on restauroimatta.

Kolho kirkkorumilus väliaikaisine muovituoleineen laittaa pohtimaan, kenen rahoilla se on pykätty. Valtava absurdi pytinki muslimikaupungissa, jonka moskeijat on restauroimatta.

 

Näkymiä katedraalin tornista. Joka puolella Pristinassa näkyy rakennustyömaita, kuulemma verotussyistä keskeneräisiä.

Näkymiä katedraalin tornista. Joka puolella Pristinassa näkyy rakennustyömaita, kuulemma verotussyistä keskeneräisiä.

Pristinan nuoriso- ja urheilutalo (mustaraitainen halli) edustaa slaavisosialismin arkkitehtuuria.

Pristinan nuoriso- ja urheilutalo (musta halli) edustaa slaavisosialismin arkkitehtuuria.

Kosovon kansalliskirjaston takana seisoo hylättynä kiistelty ja keskeneräinen ortodoksikirkko, jonka rakentaminen alkoi serbijohtaja Slobodan Miloševićin aikana, albaanien sorron vuosina ennen sotaa.

Kosovon kansalliskirjaston takana seisoo hylättynä kiistelty ja keskeneräinen ortodoksikirkko, jonka rakentaminen alkoi serbijohtaja Slobodan Miloševićin aikana, albaanien sorron vuosina ennen sotaa.

Graffiti Pristinan yliopiston seinällä.

Graffiti Pristinan yliopiston seinällä.

Gračanican luostarialuetta

Gračanican luostarialuetta

Gračanican luostarin synkkäsävyinen kirkko on pieni mutta sisältä vaikuttava.

Gračanican luostarin synkkäsävyinen kirkko on pieni mutta vaikuttava.

Etno Kucan grillilautanen ennen ateriaa. Huom. kuvasta puuttuu jo yksi kebakko ja tämä on "puolikas annos", 6 euroa.

Gračanican Etno Kucan grillilautanen ennen ateriaa. Huom. kuvasta puuttuu jo yksi kebakko ja tämä on ”puolikas annos”, 6 euroa.

Etno Kucan grillilautanen aterian jälkeen. Gees! Ruokaa raavaille miehille...

Etno Kucan grillilautanen aterian jälkeen. Gees! Ruokaa raavaille miehille…

Ruoka

Matkoilla yksi lempipuuhistani on mennä tutkimaan paikallisten ruokakauppojen hyllyjä. Pettymyksekseni se osoittautui Pristinassa vähän turhaksi puuhaksi. Paikalliset tuotteet ovat vähissä, syyksi veikkaan sosialismia ja sotavuosia. Samaa todistaa Pristinan ravintolatarjonta. Listoilla on usein pizzaa ja pastaa jne, kaikkea muuta kuin paikallista. Tai ehkä menimme vääriin paikkoihin? Viinivalikoima oli yleensä ”red or white” eikä rypäleistä juuri keskusteltu.

Kosovolaisten (ja albaanien) pöytään kuuluvat meze-alkuruoat. Hyvän kasvismezelajitelman söimme Baba Ganoushissa, mikä oli reissun parhaita ravintolavalintoja.

Kasvismezeateria kolmelle kävi pääruuasta. Kuva tosin on kännykkälaatua.

Kasvismezeateria kolmelle kävi pääruuasta. Kuva tosin on kännykkälaatua.

Toinen testaamamme paikallinen ja paikallisen suosittelema ravintola oli Liburnia. Miljöö avoimine sisäpihoineen oli todella kiva, mutta harmi kyllä ruoka osoittautui pieneksi pettymykseksi. Lounaaksi syöty päivän annos, uunikanaa ja perunaa, oli valtavan iso mutta vähän mauton. Toisaalta ravintolaan tuli samaan aikaan jätti-iso paikallinen seurue, joille kannettiin herkullisen näköisiä makkaroita ja filotaikinakääröjä. Antaisin siis ravintolalle uuden mahdollisuuden, jos joskus vielä eksyisin Pristinaan.

Liburnia-ravintolan viihtyisä sisäpiha.

Liburnia-ravintolan sali ja viihtyisä sisäpiha.

Liburnian uunikana-annoksen kastike oli vähän vetinen ja mauton. Perunatkin olivat vailla väriä ja rapeutta.

Liburnian uunikana-annoksen kastike oli vähän vetinen ja mauton. Perunatkin olivat vailla väriä ja rapeutta.

Kosovon keittiöön kuuluu olennaisena osana kebab, ilmeisesti ottomaaniajan peruina. Pristinan katujen varsilla höyryävät pienet kebabkojut jäivät harmi kyllä minulta tällä reissulla kokeilematta. Maistamattakin ne näyttivät melkein lupaavimmilta paikallisista ravintoloista.

Summa summarum, paikallisten kosovolaisten herkkujen löytäminen vaatisi vähän enemmän aikaa ja metsästystä.

Villit mallinuket Pristinan kujilla.

Villit mallinuket Pristinan kujilla. Kosovossa käytetään euroja, serbikylissä myös Serbian dinaareja.

Faleminderit! (kiitos albaniaksi)

-Anne

Kolme ravintolavinkkiä Pariisiin

Nuorempana oli tapana lähteä reissuun ilman suunnitelmia. Kunhan menin, kyselin ja haahuilin. Olihan sekin kivaa, mutta Pariisin kaltaisissa superturistikohteissa käy usein niin, että turistit tallaavat samoja polkuja. Ça y est en ole enää nuori.

Täytin juuri päättyneellä Ranskan-matkalla taas liikaa vuosia ja haa, olin iloinen siitä, että oli suunniteltu. Hyvä ruoka on yksi parhaista asioista matkoilla, eikä huvita jatkuvasti istahtaa nälkäisenä hasardilla jonkin turistirysän pöytään vain huomatakseen sortuneensa taas kerran päältä kauniiseen kakkuun. Ja turistirysäravintolat ovat tietenkin siellä missä sinäkin, kun nälkä iskee nähtävyyksiä kierrellessä.

Ei se ole mitään sattumaa, että monet valittavat Pariisin ravintoloita kalleiksi ja keskinkertaisiksi. Turistikaupunkien ravintolayrittäjät taktikoivat panostamalla enemmän sisustukseen kuin ruokaan, koska tärkeintä on saada turisti sisään kerran.  Hyvä ravintola voi silti löytyä jo muutaman korttelin päästä suurimmista turistivirroista. Seuraavassa kolme hyväksi todettua pariisilaisravintolaa ja pari muutakin vinkkiä Pariisiin.

Les Ombres – romanttiseen illalliseen Eiffel-tornin alla

27 Quai Branly, 75007 Paris (7. kaupunginosa)
+33 1 47 53 68 00
http://www.lesombres-restaurant.com/

Les Ombresin lasikaton läpi näkyy iltaisin tasatunnein toistuva Eiffel-tornin valoshow.
Les Ombresin lasikaton läpi näkyy iltaisin tasatunnein toistuva Eiffel-tornin valoshow, livenä paremmin kuin tässä kännykkäkuvassa.

Menimme Hesarin jutusta bongattuun Les Ombresiin synttäri-iltanani. Varaus oli tehty jo etukäteen netissä, mutta se tuli yllätyksenä, että ravintolasta pyydettiin vielä varausvahvistusta sähköpostilla edellisiltana. Kannattaa muistaa tämä, jos ei ole mobiilidata matkalla käytössä.

Ravintola sijaitsee Quai Branlyn museon katolla, mistä on upea näkymä Eiffel-tornille ilman, että paikka olisi suuri turistiansa. Tunnelma on siinä määrin chic, että ei kannata ryysiä paikalle hikisenä shortseissa.

Otimme molemmille kolmen ruokalajin menut (60e) ja vielä juomapaketin (20e), joka sisälsi lasin shampanjaa, lasin viiniä ja veden. O söi heti alkuruoakseen aterian kohokohdan, mustekala-carpacciovaahdon, jossa oli riso-pastaa. Riso on riisin näköistä pastaa, en ollut aiemmin kuullutkaan moisesta. Melkein harmitti, kun olin valinnut perinteisemmän hanhenmaksan raparperilla, vaikka hyvää sekin oli. Pääruoaksi molemmilla oli jättikatkarapuja ja vihanneksia nizzan tapaan. Jälkiruokina pistaasinougat-torttua ja vähän kuivaa sitruunakakkua.

 

Riso crémeux, carpaccio de poulpe et coquillage.
Riso crémeux, carpaccio de poulpe et coquillage.

Toki yli 180e lasku kirpaisi, mutta kerrankos sitä viettää syntymäpäiväänsä Pariisin kattojen yllä Eiffel-tornia katsellen…

 

Café Constant – kun nälkä yllättää Eiffel-tornilla

139 Rue Saint-Dominique, 75007 Paris (7. kaupunginosa)
+33 1 47 53 73 34
http://www.maisonconstant.com/cafe-constant/

Löysimme kävelyetäisyydellä Eiffel-tornilta sijaitsevaan Café Constantin O:n äidin suosituksesta. Kävimme Eiffel-tornilla iltapäivän päätteeksi, koska silloin siellä on vähiten jonoa. Näin heinäkuussa parhaaseen turistiaikaan hisseille oli silloinkin jono, mutta portaita pitkin pääsimme heti kiipeämään 2. kerrokseen. Ehdimme takaisin alas sopivasti seitsemäksi eli illallisaikaan.

Hernekeitto Café Constantin tapaan.

Hernekeitto Café Constantin tapaan.

Muutkin ovat löytäneet Café Constantin, koska pienen kulmaravintolan edessä oli jo heti seitsemän jälkeen jono. Ravintola ei ota etukäteisvarauksia, joten kannattaa saapua ajoissa. Meille luvattiin pöytä 45 minuutin päästä, joten kävimme odotellessa kulmabaarissa juomassa apérot eli aperitiivit.

Hintalaatusuhteeltaan Café Constant oli oikeastaan koko 10-päiväisen Ranskan-matkan paras valinta. Lohitartar, katkarapuhernekeitto, päivän kala, vasikanpaisti, Île Flottante ja crème caramelle olivat kaikki suussa sulavia. Lasku jäi alle 80 euron, vaikka tilasimme pöytään pullon viiniäkin. Lounasaikaan pääsee tietysti halvemmalla.

 

Pause Café – polkupyörämatkan päässä Père-Lachaisen hautausmaalta

41 Rue de Charonne
75011 Paris (11. kaupunginosa, metro Ledru-Rollin)
+33 1 48 06 80 33

Reissussa huomattiin, että Pariisin julkiset Vélib-pyörät ovat mahtava tapa liikkua paikasta toiseen ja katsella samalla kaupunkia. Päivän voimassa oleva Vélib-kortti maksoi muistaakseni 1,70e. Alle puolen tunnin pyöräilyt ovat ilmaisia, seuraava puoli tuntiakin taisi maksaa vain euron. Pyörä taataan luottokortilla.

Pariisissa on nykyään paljon pyöräkaistoja ja löysimme ne aika hyvin arvaamalla tai sitten ajoimme autojen seassa. Jos haluaa varustautua paremmin, voi ladata jo etukäteen puhelimeensa  Géovélon pyöräkarttasovelluksen.

Hotellimme oli 11. kaupunginosassa, mikä on kätevällä etäisyydellä ydinkeskustan Nôtre Damesta ja Les Halles’sta sekä Gare de Lyonista, mistä jatkoimme junalla Lyoniin. Ensimmäisen matkapäivän innolla lähdimme hotellilta kävellen käymään Père-Lachaisen hautausmaalla, koska ”kartalla se oli ihan lähellä”. Keksimme vasta myöhemmin ottaa pyörät alle, mutta Père-Lachaisen edestä olisi ollut kätevä napata pyörä ja huristaa esimerkiksi Pause Caféen syömään.

Kävimme Pause Caféssa ilta-aikaan tapaamassa Pariisissa asuvaa italialaista kaveriani. Kadulle levittäytyvät terassipöydät olivat täynnä nuoria pariisilaisia syömässä ja juomassa, vaikka oli maanantai. Voisi kuvitella, että viikonloppuisin  Pause Cafén terassilla luodaan katseita vieraisiin pöytiin alkuillan hyvässä nosteessa. Ruoka oli kohtuuhintaista, aasialaisella twistillä tehtyä ranskalaista, eivätkä annokset jättäneet nälkään. Jälkiruoan jälkeen, tai jo sitä ennen, voi tilata jotain drinkkilistalta. Palvelu saattaa olla hidasta, ellet pidä puoliasi.

Jim Morrisonin hauta Père-Lachaisen hautausmaalla.

Jim Morrisonin hauta Père-Lachaisen hautausmaalla.

Seuraavassa postissa asiaa Lyonin ravintoloista. À bientôt!

-Anne

Marsu ja muita perulaisia ruokia

Jos kauhistelet perulaisten marsunsyöntiä, he yleensä muistuttavat, että marsuja syötiin Andeilla jo ainakin 3500 vuotta sitten. Siis kauan ennen kuin niistä tuli länsimaissa lemmikkejä. Esillepano on groteski, mutta liha vähärasvaista ja hyvää. Kuva vuodelta 2011, edelliseltä Perun-matkaltani.

Jos kauhistelet perulaisten marsunsyöntiä, he yleensä muistuttavat, että marsuja syötiin Andeilla jo ainakin 3500 vuotta sitten. Siis kauan ennen kuin niistä tuli länsimaissa lemmikkejä. Esillepano on groteski, mutta liha vähärasvaista ja hyvää.

Blogihiljaisuus on ohi! Kirjoitan vaihteeksi jotain ihan muuta kuin kirja-asiaa, koska tässä välissä on tapahtunut kaikkea muuta kuin kirja-asioita. Käytiin Perussa, ja vaikka tämä ei ole matkablogi eikä tästä sellaista tule, tekee mieli kirjoittaa perulaisesta ruuasta. Asuin nuorempana vuoden verran Perussa ja kävin siellä nyt kuudetta kertaa, joten olen jo pitkään ihastellut tuon Andien runsaudensarven kulinariaa.

Perulaisen keittiön rikkaus perustuu sen monipuolisuuteen. Maa jakautuu karkeasti kolmeen alueeseen: rannikkoon, vuoristoon ja viidakkoon. Niistä löytyy lähes kaikenlaista ilmastoa ja kasvuolosuhdetta, joten syötäväksi kelpaavien asioiden määrä on eurooppalaisittain käsittämätön. En kuudenkaan matkan jälkeen tunnista kaikkia perulaisia hedelmiä. Yksi vinkeä suosikkini on pacay (engl. ”jäätelöpapu”), jonka sisältä löytyy valkoisia, vähän puuvillalta näyttäviä nukkapalleroita. Valkoinen nukka imeskellään ja sen sisältä löytyvä ruskea siemen sylkäistään pois.

Pacay-hedelmät ovat vihreitä pötköjä, kuin jättisuuria herneenpalkoja.

Pacay-hedelmät ovat vihreitä pötköjä, kuin jättisuuria herneenpalkoja.

Mikä tekee perulaisesta ruuasta hyvää? Perulaiset osaavat tehdä ruuasta maukasta ja maustaa, kuitenkaan liioittelematta. Perulainen ruoka ei ole tulista sillä tavalla kuin vaikka meksikolainen, vaikka ruuissa tai pöytämausteena usein on ajía (chiliä). Perulaiset chililajikkeet ovat ennen kaikkea hedelmäisiä ja hyvänmakuisia, toisin kuin ne kitkerät hollantilaiset cayennet, mitä meille täällä kaupitellaan. Perussa koukutuin myös limeen, mikä tuo moneen ruokaan sopivaa happoa. Yrttejä käytetään paljon, kastikkeet ovat täyteläisiä, lihoissa on tarjolla muutakin kuin tylsää sisäfilettä…

Ravintola Uchu Steakhouse Cuscossa tarjoili grillattua alpakkaa vartaassa mahtavien soosien kera. Alpakan liha on proteiinipitoista ja vähärasvaista mutta mureaa. Eli muy rico!

Ravintola Uchu Steakhouse Cuscossa tarjoili grillattua alpakkaa vartaassa mahtavien soosien kera. Alpakan liha on proteiinipitoista ja vähärasvaista mutta mureaa. Eli muy rico!

Perulaiset itsehän ovat täysin vakuuttuneita siitä, että heidän keittiönsä on maailman paras y punto. Olen jossain määrin taipuvainen olemaan heidän kanssaan samaa mieltä, vaikken olekaan syönyt elämäni parhaita aterioita Perussa. Sanoisin, että perulainen ”kotiruoka” ohittaa monipuolisuudessaan heittämällä kaikkien muiden kokemieni maiden arkikeittiöt. Perulaisissa ravintoloissakin saa mahtavaa ruokaa (ja joskus mahataudin), mutta mitään haute cuisinea ei Liman ulkopuolelta kannata juuri etsiä. Sekin on ehkä muuttumassa, sillä aivan viime vuosina muutama perulainen huippukokki on onnistunut hankkimaan nimeä maailmalla.

Yksi näistä perulaisen keittiön lähettiläistä on Gastón Acurio, jonka nimeä kaikki perulaiset nyt ylistävät kuin supersankaria. Hän on avannut perulaisia ravintoloita eri maihin ja kehitellyt cocina novoandinaa, eli moderneja chic-versioita perulaisista ruuista. Yksi hänen Liman ravintoloistaan, Astrid y Gastón, sijoittui viime vuonna sijalle 14. maailman 50. parhaan ravintolan listalla. Siellä en ole syönyt, mutta Arequipassa kävin Acurion Chichassa. Ihan kiva paikka, mutta palvelu vähän kökköä ja ruuissakin hiven yliyritystä. Meinaan, että Euroopassa saa samaan hintaan parempaa, joten mieluummin syön Perussa perinteistä perulaista ruokaa.

Perulaisen klassikko ají de gallina tarkoittaa chilikanaa, mutta ruoka ei silti ole kovin tulista. Keltainen chililajike ají amarillo antaa ruualle sen keltaisen värin.

Perulainen klassikko ají de gallina tarkoittaa chilikanaa, mutta ruoka ei silti ole kovin tulista. Keltainen chililajike ají amarillo antaa ruualle sen keltaisen värin. Tämän annoksen söin Colcalla Colca Lodge -hotellissa.

Perulaiset ovat usein melkoisia patriootteja ja uskovat yleensä kaiken, mitä vielä patrioottisempi paikallinen media heille kertoo. Siksi he tietävät, että Euroopassa ja koko maailmassa perulainen ruoka on nyt muotia ja kuuminta hottia. En viitsinyt huomauttaa, että en ole sitä vielä täällä Euroopassa huomannut, vaikka toki kovasti toivon, että perulaisesta ruuasta joskus tulee meksikolaisen ruuan kaltainen suuri hitti maailmalla. Perulaisten ruokien kotona tekemistä vaikeuttaa ainakin täällä Suomessa se, että keskeisiäkään aineksia ei tahdo saada mistään.

Papas rellenas eli lihatäytteiset perunapallot on suosittuja snackejä. Tosin nämä söin ihan ravintolassa, Marcelo Batatassa, Cuscossa.

Papas rellenas eli lihatäytteiset perunapallot on suosittuja pikasnackejä. Tosin nämä söin ihan ravintolassa, Marcelo Batatassa, Cuscossa. Lisäkkeenä yleinen sarsa de cebolla, eli punasipuli-tomaattisalaatti.

Pastel de acelga eli lehtimandolgipiiras on yksi supersuosikkejani. Suolaisen piiraan sisällä on mm. kananmunaa ja päällä sokeria. Nam!

Pastel de acelga eli lehtimandolgipiiras on yksi supersuosikkejani. Suolaisen piiraan sisällä on mm. kananmunaa ja päällä sokeria. Nam!

Lihatäytteisiä rocoto-chilejä perunalaatikon kanssa Arequipan mummolassa vuonna 2011. Rocotojen tulisuutta säädellään maun mukaan keittämällä niitä ennen täyttämistä.

Lihatäytteisiä rocoto-chilejä perunalaatikon kanssa Arequipan mummolassa vuonna 2011. Rocotojen tulisuutta säädellään maun mukaan keittämällä niitä ennen täyttämistä.

Yritin matkalla kuvata mahdollisimman monta perulaista herkkuruokaani. Tietenkin nälkäisenä monta kuvaa unohtui ja osa on otettu surkealla kännykkäkamerallani. Siksi osa näistä ruokakuvista on vuodelta 2011, edelliseltä Perun-matkaltani, jolloin oli enemmän aikaa kuvata. Ja nyt lopuksi huomaan, etten löydä itseltäni mistään kuvaa Perun ”kansallisruuasta” cevichestä, jonka täällä Suomessakin moni tuntee.

Perulainen ceviche on limen mehulla kypsennettyä vaaleaa merikalaa (voi olla myös mustekalaa), punasipulia ja ajía (chiliä). Lisäksi annokseen kuuluu camote (vähän kuin bataatti), keitettyä maissia, salaatinlehti, korianteria ja canchitaa. Kuva: Luis Delboy/Wikimedia Commons.

Perulainen ceviche on limen mehulla raakakypsennettyä vaaleaa merikalaa (voi olla myös mustekalaa), punasipulia ja ajía (chiliä). Lisäksi annokseen kuuluu camote (bataattilaji), keitetty choclo (perulaista maissia), salaatinlehti, korianteri ja canchita. Kuva: Luis Delboy/Wikimedia Commons.

Lopuksi vielä 10 random vinkkiä Peruun matkaaville:

  1. Hypetetyt meganähtävyydet ovat joskus pettymyksiä: tässäkö tämä nyt oli? Inkojen kadonnut kaupunki Machu Picchu ei kuulu niihin. Se on oikeasti vaikuttava ja vaivan arvoinen, vale la pena.
  2. Machu Picchulle pääsee 2500 kävijää päivässä. Varaa lippu ajoissa, etenkin jos menet kesä-elokuussa.
  3. Jos aiot vaeltaa Machu Picchulle camino incaa (Inca Trail), varaa ihan vähintään kaksi, mieluummin kolme päivää vuoristoilmaan sopeutumiseen Cuscossa (3400 m merenpinnan yläpuolella).
  4. Älä jämähdä pelkästään inkoihin. Inkat ehtivät olla vallassa vain vajaat sata vuotta ennen espanjalaisten tuloa. Ennen inkoja Perun alueella kehittyi kymmeniä merkittäviä intiaanikulttuureja, joiden jäljiltä on valtavasti hienoja arkeologisia kohteita.
  5. Yksi tällainen sivilisaatio olivat lima-intiaanit. Jos ehdit, käy tsekkaamassa Huaca Pucllanan rauniot keskellä Limaa Mirafloresissa. Siellä on hyvä ravintolakin.
  6. Jos et ehdi moniin museoihin Limassa, käy ainakin Museo Larcossa. Arequipassa kannattaa tsekata muumio Juanita.
  7. Jos haluat yhdistää Perun-lomaasi rantalöhöilyn, mene Máncoraan. Sieltä löydät Perun parhaat rannat, pössyttelevät surffarituristit, Liman rich kidsit ja heidän kesälomabileensä (tammi-maaliskuussa).
  8. Perulaiset kutsuvat sinua gringoksi (mies) tai gringaksi (nainen). Se tarkoittaa ulkomaalaista eikä ole loukkaus (Perussa).
  9. Älä heitä vessapaperia wc-pönttöön Perussa, vessoissa on sitä varten roskis. Kyllä, ällöä, mutta muuten putket menee tukkoon.
  10. Taksihinnat pitää neuvotella ennen ajoa. Säädön välttämiseksi on joskus kätevää pyytää esim. hotellia tilaamaan taksi valmiiksi lentokentälle hakemaan. Limassa olen käyttänyt señor José Perea Reáteguin taksiyhtiötä. Viimeksi maksoin 55.00 solea ($20.00) lentokentältä Mirafloresiin. Spanish only.

-Anne