Helsinki

Avoin kirje Tuomas Rantaselle (vihr) ja muille Helsingin tonttivuokrien korottajille

Helsingin valtuusto teki vastikään, 25.3.2015, käsittämättömän päätöksen jättikorotuksista asuintonttiensa maanvuokriin. Käsittämätön päätös on siksi, että asumme jo nyt kaupungissa, jossa asumiskustannukset karkaavat pienituloisten maksukyvyn ulottumattomiin.

Väittelin vuokrankorotuksista heti tuoreeltaan vihreiden kaupunginvaltuutetun Tuomas Rantasen kanssa Twitterissä. Hän on myös perustellut korotusten tarpeellisuutta omassa blogissaan. Valtuustossa korotuksia puolsivat kaikki ryhmät paitsi vasemmisto, perussuomalaiset muutama perussuomalainen (edit) ja SKP:n Yrjö Hakanen. Erityisen typeränä pidän kuitenkin sitä, että Tuomas Rantanen ja muut vihreät esiintyvät eduskuntavaalikampanjoissaan kohtuuhintaisen asumisen puolestapuhujina, mutta ovat todellisuudessa aktiivisesti vaikuttaneet hintojen nousun kiihdyttämiseen. Kirjoitan blogiani yksityishenkilönä, mutta työssäni toimittajana olen havainnut, että monet poliitikot ovat valmiita purematta nielemään mitä tahansa lähteistämätöntä kukkua, mitä virkamiehet heille syöttävät, usein siksi että tietojen tarkastaminen vaatisi omaa vaivannäköä. Siksi tein oman laskelmani, jolla haluan korjata Tuomas Rantasen vääriä tietoja. Palaan siihen kohta.

1400 % korotus

En kirjoita tätä päivitystä siksi, että korotus koskee myös omaa taloyhtiötäni, mutta jotta ymmärtäisitte paremmin korotuksen suuruuden, kerron esimerkin: Asumme 69-neliöisessä kerrostaloasunnossa n. 10 kilometrin päässä Helsingin keskustasta, ilman neliötäkään omaa pihaa. Seuraavien kymmenen vuoden aikana tonttivuokramme nousee 1400 % 7,59 eurosta 115,92 euroon kuukaudessa. Se tarkoittaa noin 10 % korotusta asumiskuluihimme pelkästään tonttivuokran takia, inflaatiota ja muuta kustannusten nousua huomioimatta.

Kyseessä ei ole minun yksityinen ongelmani. Korotukset alkoivat jo vuonna 2009, jolloin Helsinki korotti lähes sadan tontin vuokraa. Nyt päätetyt korotukset koskevat 170:tä taloyhtiötä, ja vuonna 2020 erääntyy noin 750 maanvuokrasopimusta lisää. Eivätkä vaikutukset lopu siihen. Ennustan, että näin laajat korotukset tulevat heijastumaan vuokrapyyntöihin koko kaupungissa, myös niissä asuntokohteissa, jotka seisovat omilla tonteillaan. Kukapa vuokranantaja ei pyytäisi samaa vuokraa, mitä alueella muutenkin maksetaan?

Kuka hyötyy?

Takaisin siihen laskelmaani. Rantasen mukaan ”alempi tonttivuokra nostaa omistajan katetta”, tieto, jonka hän on poiminut kaupungin virkamiesten laatimasta perustelumuistiosta. Samassa muistiossa väitetään, ilman lähteitä, että:

”Maanvuokran alentamisella ei mitä ilmeisimmin saavuteta pidemmällä tähtäimellä asumiskustannuksia alentavaa vaikutusta, koska alhainen maanvuokra (yhtiövastike/asumiskustannus) pääomittuu ajan myötä asuntojen myyntihintoihin, eli asuntojen hinnat nousevat. Asuntoa myytäessä myyjä voi siis pyytää asunnosta enemmän kauppahintaa, koska asunnon vastike on alhainen. Näin maanvuokran alentamisesta saatava hyöty ajan myötä menetetään ja alhaisesta maanvuokrasta saatava etu siirtyy asunnon nykyiselle omistajalle.”

Oma näppituntumani on ollut, että asia on juurikin päinvastoin. Vuokratonteilla sijaitsevat asunnot ovat jo nyt pääsääntöisesti vähän edullisempia ja niiden vastikkeet korkeampia kuin omilla tonteilla. Näinhän ei pitäisi olla, kun vuokratonteilla on maksettu matalia vuokria viimeiset 50 vuotta. Yritin turhaan googlata tilastoa, joka todistaisi olettamani, joten päätin tehdä sellaisen itse. Koska homma oli varsin työlästä, näytteeni on pieni, mutta kannustan ketä tahansa itse keräämään laajemman aineiston ja vertailemaan tuloksiaan näihin minun saamiini.

Vuokratonteilla kolmioissa asuvat maksavat jo nyt keskimäärin +0,5e/m2 (lähes 10%) korkeampaa hoitovastiketta ja myydessään pyytävät asunnoistaan keskimäärin -645 e/m2 matalampaa hintaa kuin omistustonteilla asuvat.

Tarkemmin: Oikotiellä oli tänään myynnissä Helsingissä vanhoja, alle 400 000 euron pyyntihintaisia 3h+k omistusasunto-osakkeita 285 kpl omilla tonteilla ja 232 kpl vuokratonteilla. Otin 50 asunnon satunnaisotannan kustakin tonttityypistä. Rajasin haun max. 400 000 euron hintaisiin asuntoihin, koska halusin tarkastella asumiskustannuksia normaalituloisten ihmisten perheasunnoissa.

Näytteessäni oman tontin asuntojen koon keskiarvoksi tuli 72,9 m2, hintapyynnön 277 331 e. Vuokratonttiasuntojen koko oli keskimäärin 73,18 m2 ja hintapyyntö 231 276 e. Etenkin hintapyyntöjen osalta otokseni on pienuudessaan epäluotettava, mutta ero on melkoinen: yli 46 000 euroa keskimäärin. Harmi, ettei kukaan tilastoi asuntojen toteuneita myyntihintoja tontin omistus huomioiden. Keräämäni ainesto löytyy kokonaisuudessaan täältä: Tonttivuokrat ja yhtiövastikkeet

Keräsin erikseen tiedot hoitovastikkeesta ja yhtiövastikkeesta. Hoitovastikkeeseen sisältyy vuokrataloissa tonttivuokra ja omilla tonteilla kiinteistövero, yhtiövastikkeeseen myös remonteista aiheutuvat rahoitus- ja korjausvastikkeet. Hoitovastike oli siis keskimäärin 9,94% ja koko yhtiövastike 6,62 % suurempi vuokratonteilla. Tästä voi päätellä sen, ettei vuokratonttitalojen korkeammat vastikkeet selity pelkästään remonteilla.

Tämä tukee aika heikosti väitettä alhaisten maanvuokrien siirtymisestä omistajien pusseihin. Sen sijaan fakta on se, että nyt kun tonttivuokria on päätetty korottaa, asumiskustannukset nousevat kaupungissamme huimaa vauhtia myös seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kun asunnoista on pulaa, korotukset siirtyvät täysimääräisinä myös vapaiden markkinoiden vuokralaisille.

Pisara mereen

Rantanen ehdottaa lääkkeeksi muun muassa lisää kaupungin vuokra-asuntoja. No – HS kertoo, että tänä vuonna rakenteilla on ainoastaan 100 valtion tukemaa tavallista vuokra-asuntoa, viime vuonna 466.

Valtuustossa ehdotettiin korotusten kohtuullistamista tiputtamalla vuokrien tuottotavoite 4 prosentista 2:een. Rantasen mielestä tämä olisi ollut ”käänteistä progressiota”, josta hyödyn saisivat vain asunnonomistajat, kun kaupungille kertyvä yhteinen potti supistuisi 50 miljoonaa euroa. Toisin sanoen on parempi, että asumiskustannukset nousevat kaikilla: asunnonomistajilla ja heidän vuokralaisillaan?

Ja mitä tulee 50 miljoonaan. Lukua voisi verrata vaikka siihen, että Helsingin kaupunki maksoi vuonna 2013 toimeentulotukea yhteensä 168,78 miljoonaa euroa. Mahtaako 50 miljoonaa edes riittää, kun näiden vuokrankorotusten aiheuttama yleinen asumiskustannusten nousu kasvattaa sekä toimeentulotuen tarvitsijoiden määrää että heidän asumiskustannuksiaan? Katsotaan viimeistään kymmenen vuoden päästä, kumpi on oikeassa, Tuomas Rantanen vai minä.

Anne

Roihuvuoren uusi venezuelalainen Coco Grill on lähiöravintoloiden aatelia

Kuin tilauksesta! Roihuvuoressa on ollut nyt kuukauden verran uusi ravintola, jollaista alue on todella kaivannut. Venezuelalais-suomalaisen pariskunnan avaama Coco Grill korvasi samalla paikalla aiemmin toimineen Ristorante Centron Roihuvuoren moskeijan naapurissa, osoitteessa Tulisuontie 1.

Ravintolatarjonta on tähän saakka ollut Roihuvuoren ostarilla pääosin juuri sitä, mitä kaupunkikeskustojen ulkopuolella yleensä: kebabia, pizzaa ja keskikaljaa. Vähän etelämpää Roihuvuorentien varrelta löytyy kahvila Roi, ja Zheng Sushi Barista saa mitä mainiointa sushia, mutta yhtä kaikki Coco Grill on tervetullut lisä alueen ravintolatarjontaan.

Karibian makuja

En ole koskaan käynyt Venezuelassa enkä siis tunne venezuelalaista keittiötä. Kirjoitan tätä siltä pohjalta mitä näin ja maistoin uteliaana ensikertalaisena, tietämättä miltä sama annos maistuisi Venezuelassa. Joskus vuosia sitten minun piti matkustaa maahan, ja vaikka reissu ei toteutunut, sen verran ehdin painaa mieleeni, että Karibianmeren rannalla sijaitseva Venezuela on ilmastoltaan trooppinen. Maantiede muistui taas mieleen, kun maistelin Coco Grillin friteerattuja keittobanaaneja, kalaa ja äyriäisiä.

Cevichejä on monenlaisia. Tässä venezuelalainen versio.

Cevichejä on monenlaisia. Tässä venezuelalainen versio.

O kehui alkuruuaksi syömäänsä tonnikalatäytteistä avokadoa, aguacate relleno con atún.

O kehui alkuruuaksi syömäänsä tonnikalatäytteistä avokadoa, aguacate relleno con atún.

Olen tiennyt, että latinot Etelä-Amerikan eri maissa valmistavat vähän erilaisia ruokia, joita he kutsuvat nimellä ceviche. Perulaiset ja minä olemme taipuvaisia uskomaan, että perulainen versio on se verdadero, the real deal. Coco Grillin alkuruokalistalla oli venezuelalainen ceviche ja täytyihän se testata. Surimista ja simpukoista tehty merellinen ”salaatti” oli hyvää, mutta umpipuolueellisena Perú-fanina täytyy sanoa, että perulaisten versio on ytympi. Tätä ei pidä lukea moitteeksi Coco Grillin versiolle, vaan lähinnä minun makumieltymyksekseni.

Halpaa ja erinomaista

Pääruuaksi söin päivän kalan merenelävillä. Täydellisen rapeaksi paistettu kala oli lohta ja hyvä niin – kalan kuuluu olla sitä, mitä täältä saa tuoreena. Lautasella oli myös kaksi jättikatkarapua, simpukoita, salaattia ja ihania paistettuja banaaninpaloja. Hintaansa nähden (16,90e) annos oli todella runsas ja herkullinen. Ollapa siellä Karibialla, niin merenelävät saisi pöytään käyttämättä niitä pakastimen kautta, mutta hyviä ne olivat näinkin.

Coco Grillin päivän kala eli lohta a la marinera con tostones.

Coco Grillin päivän kala eli lohta a la marinera con tostones.

Haute cuisine -tyyppinen ruokahifistely on Etelä-Amerikassa vielä melko uutta, ja Venezuelan poliittisessa tilanteessa voisin kuvitella, että Venezuelassa se on vielä marginaalisempaa, en tiedä? Minusta eri latinokeittiöiden parasta antia ovatkin maukkaat vähän kotiruokamaiset herkut. Juuri siinä genressä operoivat niin Coco Grill kuin Helsingin perulainen ravintola La Morena, josta kirjoitin aiemmin. Enkä viittaa kotiruokamaisuudella mihinkään makaronilaatikkotylsyyteen, vaan isoäitien reseptejä kunnioittavaan herkkutteluun, jollaista italialaisetkin harrastavat.

Kahden ruokalajin jälkeen jaoimme jälkiruoaksi omenapiirakka-annoksen, juomina meillä oli venezuelalaista hedelmämehua, limua ja kahvit. Kun lasku oli vain noin 27 euroa per naama, ei voi kuin hihkua ja taputtaa uusille yrittäjille. Coco Grillin hinta-laatusuhde on erinomainen. ¡Bravo!

Kerrankin erinomaista ravintolaruokaa kanasta: Revittyä kanaa ja friteerattuja maissileipiä.

Kerrankin erinomaista ravintolaruokaa kanasta: Revittyä kanaa ja friteerattuja maissileipiä.

Söimme viikonloppuna Coco Grillissä ensimmäistä kertaa, ja kuulin ilokseni, että asiakkaat ovat jo löytäneet paikkaan aika hyvin, vaikka omistajat eivät ole vielä ehtineet edes mainostaa ravintolaansa. Edulliselle ja hyvälle ruualle on siis kysyntää lähiössäkin. En voi muuta kuin toivoa Coco Grillille menestystä ja pitkää ikää, että päästään nauttimaan venezuelalaisista herkuista jatkossakin.

-Anne

Ravintola-arvostelu: La Morena on aidosti perulainen

Uusi aluevaltaus: ravintola-arvio. Savusuolaa-blogia pitävä kaverini Janica on jo filosofoinut oivasti siitä, kuka saa kirjoittaa ravintola-arvioita. Itse ajattelin päästä vähemmällä ja ihan vaan härskisti julistautua a) oman elämäni kulinaristiksi ja b) perulaisen ruuan ystäväksi. Perulaisesta ruuasta kirjoitin aiemmin täällä.

Arvosteltavana on alkuvuodesta avattu Helsingin ensimmäinen perulainen ravintola La Morena, Facebook täällä. Kävimme siellä kahden kaverini kanssa tässä eräänä sunnuntai-iltapäivänä, oikein pöytävarauksen kanssa, koska Nyt-liitteen arvio on jo ehtinyt ruuhkauttaa paikan.

La Morenan kuhaceviche. Lasissa ei ole viiniä, vaan chicha moradaa eli violetista maissista tehtyä mehua.

La Morenan kuhaceviche, jota ehdin sorkkia ennen kuvausta. Lasissa ei ole viiniä, vaan chicha moradaa, violetista maissista tehtyä mehua.

La Morena väittää olevansa Suomen ensimmäinen perulainen ravintola, mutta siinä heillä on vähän värikynää tai väärää tietoa. Joitakin vuosia sitten kävin nimittäin perulaisessa ravintolassa jossakin Kangasalan reunamailla autotarvikeliikkeen naapurissa. Kun ravintolan nimi oli Machupichu (sic, kirjoitusvirheineen) ja sijainti jokseenkin absurdi, ei ole kovin suuri yllätys, että kyseistä paikkaa ei ole enää olemassa.

La Morenankin sijainti on vähän yllättävä, hiljaisella asuinalueella Helsingin Niemenmäessä. Pöytävaraus oli silti tarpeen, koska ravintola oli lähes täynnä melkein kolmisen tuntia, jotka siellä istuimme. Tästä päästäänkin asian ytimeen: La Morena on aidosti perulainen niin hyvässä kuin pahassa.

Hora peruana, perulainen aika, on ilmiö, johon ei voi olla törmäämättä Perussa. Se tarkoittaa sitä, että aikataulut eivät pidä ja sovituista tapaamisista myöhästytään järjestelmällisesti puolesta tunnista kahteen. La Morenassa tätä autenttista perulaisuutta sovellettiin niin, että asiakas odottaa, vähän joka välissä. Se on harmi, koska myös ruoka on paikassa autenttista ja hyvää.

Odottelu alkoi jo ennen tilaamista, mutta onneksi saimme canchitaa kasvattamaan ruokahalua. Canchita on isojyväistä maissia, joka ei ”räjähdä” kuten popcorni, vaikka sekin paahdetaan öljyssä. Harmi kyllä, en ole löytänyt Suomesta sellaisia maissinjyviä. Pisteet La Morenalle vaivannäöstä, jos he tuovat ne Perusta asti.

Söimme kaikki alkupalaksi limellä kypsytettyä kuhacevicheä, 10 e. Jonkinasteisena Perun kansallisruokana se asettaa aina riman paikoilleen. Olen itsekin yrittänyt tehdä cevicheä Suomessa ja siltä pohjalta sanoisin, että La Morenan versio oli niin hyvää kuin siitä Suomen aineksista voi tehdä. Kuha on vähemmän rasvaista ja vähemmän mehevää kuin vaaleat merikalat.

Naudan sydäntä vartaissa, takana tacu tacu.

Naudan sydäntä vartaissa, takana tacu tacu.

Pääruuaksi otin anticuchoja, naudan sydäntä vartaissa. Perussa katukeittäjät myyvät niitä kärryistään. Liha oli herkkua paria sitkeää palaa lukuun ottamatta. Vartaiden kaveriksi oli majoneesia, jossa olin maistavinani huacatayn. Se on Perussa suosittu yrtti, latinaksi Tagetes minuta, jota sitäkään ei tietääkseni saa Suomesta. Annos 10 e, muistaakseni.

Toinen kavereistani tilasi seco de corderoa, pohjoisperulaista lammaspataa korianterilla, 15 e. Maukasta, ja lihassa näytti olevan autenttisesti myös sitkeitä kohtia. Huono vai hyvä asia? Vähän makuasia, mutta minusta lihasta saa ja kuuluu käyttää muutkin osat kuin pehmeät fileet.

Kolmas seurueesta on kasvissyöjä, jonka tarpeet oli huomioitu toisin kuin yleensä Perussa. Hän valitsi tacu tacun, paistettua riisiä, papuja ja kananmunatortillaa, 10 e. Ruokalajin kehittäjiksi sanotaan Peruun aikanaan laivattuja mustia orjanaisia, jotka tekivät annoksen edellispäivän tähteistä. Paistettu riisi oli maukasta, mutta minun makuuni vähän märkää. Toisaalta Perussa annos on usein ylirasvainen. Kaverini kaipaili annokseen kastiketta. Yleensä se tulee annokseen siitä, että kananmuna jätetään valuvaksi, mutta La Morena oli toteuttanut annoksen toisin.

Lammasta ja korianteria.

Lammasta ja korianteria.

Jälkiruokien tilaamiseksi saimme tosissaan vahdata tarjoilijaa pöytäämme. Sen jälkeen edessä oli vielä hyvä tovi aitoperulaista säätöä ennen kuin kaikkien annokset olivat pöydässä. Jälkiruokien värikkäästä esillepanosta tuli vähän lastenkutsufiilis, mutta estetiikka ei ehkä olekaan perulaisten eikä perulaisen ruuan ykkösominaisuuksia. Tilasin flan de lechen eli maitovanukkaan, 5 e.

Flan de leche värikkäine koristeineen.

Flan de leche tehdään uunissa.

Flanissani oli sopivasti suutuntumaa, ei siis mitään hytisevää höttöä. Tykkäsin, mutta olisin tykännyt vielä enemmän, jos se olisi tarjottu kuten yleensä, simppelin karamellisoidun kastikkeen kanssa.

Kokonaisuutena sanoisin, että La Morenan ruoka oli maukasta. Mitään fine diningia La Morena ei tarjoa, mikä on ihan hyvä juttu. Perulaiset ruuat ovat usein ”kotiruokatyyppiä”, herkullisia ilman turhaa hienostelua. Jos pitää tähdittää, annan kolme tähteä. Maut ovat siis melko kohdillaan, mutta La Morenan palveluun tarvittaisiin systemaattisuutta ja parempaa organisointia. Ne ovat muuten asioita, joita Perukin tarvitsisi noin niin kuin ylipäätään.

-Anne