matkat

Päivä Tukholmassa – pikavisiitti Södermalmille

Fotografiskan museokahvilan maisemia.

Fotografiskan museokahvilan maisemia.

Käytiin tässä taannoin pitkästä aikaa Ruotsin-laivalla kääntymässä pikavisiitillä Tukholmassa. Aikaa perillä oli vain kuutisen tuntia, joten päätettiin pysytellä Södermalmilla kävelyetäisyydellä Viikkarin terminaalista.

Tammikuisessa räntäsateessa oli ihan kiva, että ensimmäinen pitstop oli vain noin 500 metrin päässä siitä, mihin laiva saapui. Sen matkan pystyy muuten raahautumaan vaikka pienessä darrassa ;). Vuonna 2010 avattu Fotografiska eli valokuvataiteen museo oli uusi tuttavuus ja hieno sellainen.

Museossa oli muun muassa edesmenneen amerikkalaisen muotikuvaajan Herb Rittsin kuville omistettu vaikuttava näyttely In Full Light, jossa vilisi hienoja kuvia julkkiksista. En kirjoita siitä sen enempää, koska näyttelyt ovat vaihtuvia, mutta ymmärtääkseni Fotografiskassa on usein todella kovatasoisten kuvaajien näyttelyitä, kannattaa tsekata.

Olimme etukäteen lueskelleet, että ruotsalaiskokki Paul Svessonin vetämä Fotografiskan ravintola olisi todella hyvä. Dagens Nyheter on valinnut sen Tukholman parhaiden keskihintaisten ravintoloiden joukkoon. Harmi vaan, että olimme myöhässä pöytävarauksen kanssa, joten jouduimme tyytymään Fotografiskan kahvilan tarjontaan.

Fotografiskan museokahvilan herkkuleipiä.

Herkkuleipiä Fotografiskan kahvilassa.

Kahvila löytyy yläkerrasta, minne pääsee hissillä museokaupasta. Kahvia ryystellessä kelpaa katsella merenlahden maisemia.

Valokuvanäyttelyiden jälkeen jatkoimme jalan Södermalmiin vähän shoppailemaan. Syömään menimme Södermalmin kauppahalliin, missä on paljon pieniä ruokakojuja. Koska teki mieli istua alas, päädyimme yhteen hallin isommista ravintoloista, perinteikkääseen Melanders Fiskrestaurangiin. Pääsin melkein rapukestimeininkeihin tilaamalla päivän tarjouksena olleen puolikkaan hummerin. Kalannälkäisille suosittelen Melandersia lämpimästi.

Puolikas hummeri, voita ja paahtoleipää n. 300 kruunua Södermalmin Melandersilla.

Puolikas hummeri, voita ja paahtoleipää n. 300 kruunua Södermalmin Melandersilla.

O tilasi päivän kalan, taisi olla nieriää. Näkkileipä oli loistavaa ja sopi erityishyvin kalan kanssa.

O tilasi päivän kalan, taisi olla nieriää. Näkkileipä oli loistavaa ja sopi erityishyvin kalan kanssa.

Enempää emme ehtineet päivän pikavisiitillä syömään, mutta esim. täältä sopii etsiä lisää ravintolavinkkejä Tukholmaan.

Vi ses, Stockholm!
-Anne

Mainokset

Kolme ravintolavinkkiä Lontooseen

Vuosi vaihtui uuteen tällä kertaa kaveriporukalla Lontoossa. Siltä reissulta jää haaviin pari ravintolavinkkiä, joista itseni on kiittäminen Lontoo-asiantuntijaystäviäni L&V:tä.

1. Shoreditch Pizza East

Uudenvuoden juhlien jälkeen teki mieli hyvää pizzaa. Sitä saimme Shoreditchin Pizza Eastista. Paikalla oli trendikkäitä hipstereitä pullollaan, joten venailimme sivubaarissa pöytää kahdeksalle puolisen tuntia. Lontoossa kannattaa muutenkin varautua siihen, että ilman pöytävarausta suosituissa ravintoloissa joutuu vähän jonottamaan.

Pizza East löytyy entisestä teevarastosta Shoreditch High Streetin ja Bethnal Green Roadin kulmasta.

Pizza East löytyy entisestä teevarastosta Shoreditch High Streetin ja Bethnal Green Roadin kulmasta.

Chilinen alkudrinkki.

Chilinen alkudrinkki.

Baarin puolella voi odotella pöydän vapautumista.

Baarin puolella voi odotella pöydän vapautumista.

Buffalomozzarella-margarita oli mainio.

Mainio buffalomozzarella-margarita, 8 puntaa.

Saksanpähkinä-gorgonzola-pizza osoittautui vähän tunkkaiseksi.

Saksanpähkinä ja gorgonzola pizzan täytteenä oli vähän too much.

Alkupalaksi drinkkejä, oliiveja ja manteleita.

Alkupalaksi drinkkejä, oliiveja ja manteleita.

Pizza East

Ex-teevaraston tunnelmaa.

2. Vietnamilainen Pho

163-165 Wardour St, London, W1F 8WN

Lontoossa suuren suosion saavuttaneet vietnamilaiset nuudelikeitot ovat kasvattaneet Phon kymmenessä vuodessa lontoolaispariskunnan pikkuravintolasta ketjuksi. Me kävimme Sohon Phossa, ja ruoka oli edelleen maineensa veroista.

Keiton kanssa tarjoillaan tuoreita yrttejä ja chiliä, joilla liemen saa tuunata mieleisekseen.

Keiton kanssa tarjoillaan tuoreita yrttejä ja chiliä, joilla liemen saa tuunata mieleisekseen.

Alkupalaksi pari vietnamilaista kesäkäärylettä maapähkinäkastikkeella. Herkkua, jota on vaikea saada Suomesta, paitsi itse tekemällä.

Alkuun pari vietnamilaista kesäkäärylettä maapähkinäkastikkeella. Herkkua, jota on vaikea saada Suomesta, paitsi itse tekemällä.

Pho

Pho-keittoa katkaravuilla. Keiton juju on maukas liemi, lihaliemi oli maistamistani maukkain.

Pho-keittoa katkaravuilla. Keiton juju on maukas liemi, lihaliemi oli maistamistani maukkain.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3. Princess of Shoreditch

76-78 Paul Street, London EC2A 4NE

Uudenvuoden illallispaikkamme oli mitä mainioin, mutta illasta hämärästi valaistussa ravintolassa jäi todisteeksi vain yksi julkaisukelpoinen kännykkäkuva. Nimensä mukaisesti Shoreditchin alueella sijaitseva Princess of Shoreditch on rento gastropubi, josta saa mietittyä ruokaa kohtuuhintaan. Fine dining -twistillä, ilman jäykistelyä.

Pre-alkupaloja shampanjan kanssa, leipää ja levitteitä: Sourdough with homemade butter, whipped lard, liver parfait.

Pre-alkupaloja shampanjan kanssa, leipää ja levitteitä: Sourdough with homemade butter, whipped lard, liver parfait.

50 punnan uudenvuoden menuun (sis. lasi shampanjaa) parhaiksi paloiksi osoittautuivat kaikki liharuuat – miten lie arkena? Petyin valitsemaani rapualkuruokaan, butter poached lobster, mussel & onion frittata, jossa rapu oli sivuroolissa haudattuna isoon munakkaaseen. Kalapääruokani oli herkullinen, wild Cornish seabass, clams, shellfish broth, purslane, paitsi, että se tuotiin minulle ja toiselle seurueemme jäsenelle ensin liian raakana. Saimme asiallisesti tilalle uudet annokset, kun huomautimme keittiötä virheestä. Pientä horjuntaa siis, mutta kokonaisuutena rafla ja ruoka olivat niin kivoja, että menisin paikkaan toistekin.

4. Bonusvinkit

Lontoossa saa mahansa täyteen hyvää ruokaa myös ruokakojuista ja ruokamarkkinoilta. Yksi parhaista paikaista on lauantaisin Borough’n markkinoilla London Bridgen vieressä. Mitä tuotteita ja annoksia – oh joy.

Pientuottajien oliiviöljyä Borough marketilla.

Pientuottajien oliiviöljyä Borough marketilla.

Samalla voin suositella myös Tune Hotelia, jossa yövyimme. Soveltuu erityisesti lyhyisiin kaupunkilomiin ilman suurta matkalaukkua. Huoneet ovat todella pikkuruiset, sänky+kylppäri+pari neliötä, mutta hinnatkin kohtuulliset, noin 50-60 puntaa/yö ajankohdasta riippuen. Sijanti on täydellinen aivan Lontoon ytimessä, Liverpool Streetin ison metroaseman, tyylikkään Shoreditchin alueen ja Old Spitalfields Marketin läheisyydessä. Miinuspuolena myöhäinen check-in vasta klo 15 ja aikainen check-out klo 10. Pidempään saa koisia vain lisämaksusta.

Anne

Turistina Kosovossa 15 vuotta sodan jälkeen

Newborn-muistomerkki Pristinan ydinkeskustassa muistuttaa sodasta - ja rauhasta.

Newborn-muistomerkki Pristinan ydinkeskustassa muistuttaa sodasta ja rauhasta.

Syyskuun 2014 lopulla Kosovon pääkaupungissa Pristinassa paistoi aurinko vielä melkein-kesäisesti. Luovimme ihmis- ja autoruuhkassa pääkatu Luan Haradinajilla kuin missä tahansa Euroopan pikkukaupungissa. Tai no, ei ihan, sillä katukuvasta puuttui kokonaan julkinen liikenne joitakin rämiä busseja lukuun ottamatta. Ensivaikutelma Pristinasta oli sekava. Kaupungissa näkyvät niin ottomaanien, Jugoslavian slaavisosialismin kuin eurosaurusten jalanjäljet. Samalla joka puolella näkyi harvinaisen vilkasta katuelämää: ravintoloita, kahviloita ja ihmisiä terasseilla.

Uudestisyntynyt

Kun sellaisissa fiiliksissä kävelee yhtäkkiä Luan Haradinajia reunustavalle Newborn-muistomerkille, joutuu hämmentymään. Vaikka hyvin tiesin olevani kaupungissa, jossa Naton pommit tippuivat vain 15 vuotta aikaisemmin, iso armeijakuosinen muistomerkki luodinreikineen istuu aurinkoisen katuvilinän keskelle juuri niin absurdisti kuin on kai ollut tarkoituskin. Tunnelma muistomerkillä on silti arkipäiväinen, teinit ottavat selfieitä kirjainten edessä. Elämä jatkuu.

Pristinan teinitytöt eivät käytä päähuiveja.

Kosovon väestö on Euroopan nuorinta. 53 prosenttia kosovolaisista on alle 25-vuotiaita. Se kuulemma näkyy Pristinan vilkkaassa yöelämässä, etenkin kesäisin, kun ympäri Eurooppaa levinnyt kosovolaisten diaspora palaa kaupunkiin parinhaku mielessään.

Ehdin viettää Kosovossa reissullani vain kolme päivää, enkä varmasti nähnyt kaikkea, mutta Pristinan keskustassa 15 vuoden takainen sota näkyy turistille lähinnä köyhyyden välähdyksinä. Liikennevaloissa koulunsa keskeyttäneet lapset tulevat pesemään autojen tuulilaseja, joku on laittanut pienen poikansa kerjäämään rahaa kahvilan terassilla istuvilta asiakkailta. Kaduilla leijuu paksu pakokaasu, koska kukaan ei ole ehtinyt miettiä autojen päästörajoituksia kuusi vuotta sitten itsenäistyneessä valtiossa, jossa vasta pystytetään toimivaa oikeuslaitosta. Talvisin kaupungissa kuulemma haisee pahalta, kun taloja lämmitetään saastuttavalla ruskohiilellä.

Hylätty talo Pristinan keskustassa.

Hylätty talo Pristinan keskustassa.

Pristinan keskustassa on uutta ja vanhaa vierivieressä.

Pristinan keskustassa on uutta ja vanhaa vierivieressä.

 

Nähtävyydet

Turvaton olo Pristinassa ei tule. YK:n ja EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioiden kouluttamaa poliisia kehutaan, ja paikalliset ihmiset ovat hyvin ystävällisiä. Yli 90 prosenttia nykyisistä Kosovon asukkaista on islaminuskoisia albaaneja. Valtaosa on maallistuneita muslimeja, joten Pristinan katukuva on hyvinkin eurooppalainen ja esim. huivia käyttävät naiset ovat harvassa. Hartaiden muslimien määrä on kasvussa, mutta tällä hetkellä uskonnosta muistuttavat lähinnä Pristinan minareetit.

Harva matkustaa Pristinaan puhtaasti matkailumielessä, mutta KFOR-rauhanturvaajat ja EULEX:in siviilikriisinhallintaoperaation ulkomaiset työntekijät vetävät maahan vierailijoita, minutkin. Varsinaisia turistikohteita Pristinassa on vähän, jotain kuitenkin. Jos jostakin syystä matkustat Pristinaan, kannattaa tsekata ainakin nämä:

  1. Kävelykatu Nënë Tereza. Kahviloita, ravintoloita ja pientä helpotusta autojen pakokaasulta.
  2. Yllä mainittu Newborn-muistomerkki. The turistikuva-spot.
  3. Kosovon kansalliskirjasto, rumaksi haukuttu, kiehtova rakennus.

    Telegraph on valinnut Kosovon kansalliskirjaston maailman 30 rumimman rakennuksen joukkoon. Minusta se sopi paikalleen, arpisena kuin Kosovo.

    Telegraph on valinnut Kosovon kansalliskirjaston maailman 30 rumimman rakennuksen joukkoon. Minusta se sopi paikalleen, arpisena kuin Kosovo itse.

  4. Sultan Mehmet Fatihin moskeija. Sisältä kaunis rakennus hetken rauhoittumiseen vanhassa kaupungissa.
    Naiset eivät tarvitse huiveja päästäkseen sisään moskeijaan, kuten joissakin muslimimaissa.

    Naiset eivät tarvitse huiveja päästäkseen sisään moskeijaan, kuten joissakin muslimimaissa.

    Mehmet Fatihin moskeijan sisäkaton mosaiikkia.

    Mehmet Fatihin moskeijan sisäkaton mosaiikkia.

  5. Emin Gjiku -etnologinen museo. Ottomaanien ajan rikkaan perheen entisöity pihapiiri.
  6. Mother Theresa Cathedral ja sen torni. Absurdi, keskeneräinen, kolho katolinen kirkonrumilus muslimikaupungin parhaalla paikalla. Pikkurahalla pääset hissillä kirkon torniin, joka on kaupungin paras näköalapaikka.
  7. Serbikylä Gračanican ortodoksiluostari, Pristinan ulkopuolella, taksimatkan päässä. 1300-luvulta peräisin oleva pieni kirkko tummine seinämaalauksineen on näkemisen arvoinen, vaikka muihin luostarirakennuksiin ei pääsekään sisään. Kohteen nähtyään voi siirtyä syömään kylän laidalle Etno Kuca -ravintolaan. Varaudu valtaviin annoksiin.
Emin Gjiku -etnologinen museo.

Albaaniruhtinaan terassi ottomaanien ajalta Pristinan Etnologisessa museossa vie ajatukset Turkkiin.

 

Nënë Terezan katolinen katedraali kaupungissa, jossa ei juurikaan asu katolisia. Tornista on turistille hienot näköalat.

Nënë Terezan katolinen katedraali valmistuu kaupunkiin, jossa ei juurikaan asu katolisia. Tornista on turistille hienot näköalat.

Kolho kirkkorumilus väliaikaisine muovituoleineen laittaa pohtimaan, kenen rahoilla se on pykätty. Valtava absurdi pytinki muslimikaupungissa, jonka moskeijat on restauroimatta.

Kolho kirkkorumilus väliaikaisine muovituoleineen laittaa pohtimaan, kenen rahoilla se on pykätty. Valtava absurdi pytinki muslimikaupungissa, jonka moskeijat on restauroimatta.

 

Näkymiä katedraalin tornista. Joka puolella Pristinassa näkyy rakennustyömaita, kuulemma verotussyistä keskeneräisiä.

Näkymiä katedraalin tornista. Joka puolella Pristinassa näkyy rakennustyömaita, kuulemma verotussyistä keskeneräisiä.

Pristinan nuoriso- ja urheilutalo (mustaraitainen halli) edustaa slaavisosialismin arkkitehtuuria.

Pristinan nuoriso- ja urheilutalo (musta halli) edustaa slaavisosialismin arkkitehtuuria.

Kosovon kansalliskirjaston takana seisoo hylättynä kiistelty ja keskeneräinen ortodoksikirkko, jonka rakentaminen alkoi serbijohtaja Slobodan Miloševićin aikana, albaanien sorron vuosina ennen sotaa.

Kosovon kansalliskirjaston takana seisoo hylättynä kiistelty ja keskeneräinen ortodoksikirkko, jonka rakentaminen alkoi serbijohtaja Slobodan Miloševićin aikana, albaanien sorron vuosina ennen sotaa.

Graffiti Pristinan yliopiston seinällä.

Graffiti Pristinan yliopiston seinällä.

Gračanican luostarialuetta

Gračanican luostarialuetta

Gračanican luostarin synkkäsävyinen kirkko on pieni mutta sisältä vaikuttava.

Gračanican luostarin synkkäsävyinen kirkko on pieni mutta vaikuttava.

Etno Kucan grillilautanen ennen ateriaa. Huom. kuvasta puuttuu jo yksi kebakko ja tämä on "puolikas annos", 6 euroa.

Gračanican Etno Kucan grillilautanen ennen ateriaa. Huom. kuvasta puuttuu jo yksi kebakko ja tämä on ”puolikas annos”, 6 euroa.

Etno Kucan grillilautanen aterian jälkeen. Gees! Ruokaa raavaille miehille...

Etno Kucan grillilautanen aterian jälkeen. Gees! Ruokaa raavaille miehille…

Ruoka

Matkoilla yksi lempipuuhistani on mennä tutkimaan paikallisten ruokakauppojen hyllyjä. Pettymyksekseni se osoittautui Pristinassa vähän turhaksi puuhaksi. Paikalliset tuotteet ovat vähissä, syyksi veikkaan sosialismia ja sotavuosia. Samaa todistaa Pristinan ravintolatarjonta. Listoilla on usein pizzaa ja pastaa jne, kaikkea muuta kuin paikallista. Tai ehkä menimme vääriin paikkoihin? Viinivalikoima oli yleensä ”red or white” eikä rypäleistä juuri keskusteltu.

Kosovolaisten (ja albaanien) pöytään kuuluvat meze-alkuruoat. Hyvän kasvismezelajitelman söimme Baba Ganoushissa, mikä oli reissun parhaita ravintolavalintoja.

Kasvismezeateria kolmelle kävi pääruuasta. Kuva tosin on kännykkälaatua.

Kasvismezeateria kolmelle kävi pääruuasta. Kuva tosin on kännykkälaatua.

Toinen testaamamme paikallinen ja paikallisen suosittelema ravintola oli Liburnia. Miljöö avoimine sisäpihoineen oli todella kiva, mutta harmi kyllä ruoka osoittautui pieneksi pettymykseksi. Lounaaksi syöty päivän annos, uunikanaa ja perunaa, oli valtavan iso mutta vähän mauton. Toisaalta ravintolaan tuli samaan aikaan jätti-iso paikallinen seurue, joille kannettiin herkullisen näköisiä makkaroita ja filotaikinakääröjä. Antaisin siis ravintolalle uuden mahdollisuuden, jos joskus vielä eksyisin Pristinaan.

Liburnia-ravintolan viihtyisä sisäpiha.

Liburnia-ravintolan sali ja viihtyisä sisäpiha.

Liburnian uunikana-annoksen kastike oli vähän vetinen ja mauton. Perunatkin olivat vailla väriä ja rapeutta.

Liburnian uunikana-annoksen kastike oli vähän vetinen ja mauton. Perunatkin olivat vailla väriä ja rapeutta.

Kosovon keittiöön kuuluu olennaisena osana kebab, ilmeisesti ottomaaniajan peruina. Pristinan katujen varsilla höyryävät pienet kebabkojut jäivät harmi kyllä minulta tällä reissulla kokeilematta. Maistamattakin ne näyttivät melkein lupaavimmilta paikallisista ravintoloista.

Summa summarum, paikallisten kosovolaisten herkkujen löytäminen vaatisi vähän enemmän aikaa ja metsästystä.

Villit mallinuket Pristinan kujilla.

Villit mallinuket Pristinan kujilla. Kosovossa käytetään euroja, serbikylissä myös Serbian dinaareja.

Faleminderit! (kiitos albaniaksi)

-Anne

Pieni tour de France – vinkkejä Lyoniin, Sèteen ja Marseilleen

Saimme keväällä kutsun ranskalaisen ex-kämppikseni häihin Sèteen Etelä-Ranskaan. Kymmenen päivän suppea tour de France alkoi Pariisista, jatkui TGV:llä Lyoniin, sitten rannikon hääpaikalle Sèteen ja lopulta Marseillen kautta Nizzasta takaisin Helsinkiin.

Kirjoitin jo aiemmin joitakin vinkkejä Pariisiin. Lyonissa ehdimme tällä reissulla viipyä vain yhden yön, mutta olen aiemmin asunut Lyonissa pariin otteeseen, joten kaupunki on tuttu. Lyonin ydinkeskusta sijaitsee Presqu’îlellä eli ”melkein-saarella”. Se on niemeke kaupunkia halkovien Rhône- ja Saône-jokien välissä. Kuten Pariisissakin, Lyonissa oli helppo liikkua julkisilla Vélov’-pyörillä.

Ranskan kaupunkipyöräbuumi on alun perin lähtöisin Lyonista.

Ranskan kaupunkipyöräbuumi on alun perin lähtöisin Lyonista.

Kävin nyt Lyonissa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ja sinne oli ehtinyt tulla muutamia uusia juttuja. Keskustaniemekkeen kärki Perrachen asemasta etelään oli ennen vähän levotonta takamaata, missä liikkui naisia hyvin lyhyissä hameissa. Sitten ratikkalinjoja jatkettiin ja nyt sinne oli noussut trendikäs ekologinen (ja tietysti kallis) asuinalue ja upouusi ostoskeskus Confluence. Lyonissa pääsee halvalle jokiristeilylle, kun nousee Saône-joen ylittävän Pont de la Feuilléen sillan kohdilta kauppakeskukselle vievään Vaporetto-paattiin (2 e/suunta).

Lyonin vanhassakaupungissa (4. kaupunginosa) nousimme söpöllä funiculairella eli jyrkkää rinnettä nousevalla köysiratajunalla ylös Fourvièren kirkolle. Valkoisena ja linnamaisena se on helppo spotata vuorenrinteessä alhaalta kaupungista. Kirkko on ihan nätti, mutta melkein enemmän meitä kiinnostivat näkymät alas kaupunkiin. Lyonissa kuuluisi käydä katsomassa myös vanhoja silkinkutojien oikokujia, traboules, mutta meillä ei tällä reissulla ollut aikaa.

Lyonin erikoisuus: bouchonit

Perinteisiä lyonilaisia ravintoloita kutsutaan nimellä bouchon. Iso osa niistä on muuttunut turistirysiksi, joten kannattaa valita tarkkaan. Jos osaa ranskaa, suosituksia voi etsiä ainakin Petit Paumésta, joka paikalliseksi instituutioksi muodostunut lyonilaisten opiskelijoiden ravintolaopas. Meidän oli tarkoitus testata Lyonissa Petit Paumén suosittelema bouchon nimeltä Notre Maison (2 rue Gadagne, Vieux Lyon), mutta missasimme oleellisen tiedon, ettei paikka ole auki lounasaikaan. Ravintola näytti kivalta – kertokaahan kokemuksia ruoasta, jos joku sinne eksyy.

La Vieille Canaille on pieni bistro kahdessa kerroksessa.

La Vieille Canaille on pieni bistro kahdessa kerroksessa.

La Vieille Canaillen lihakastike Saint-marcellin-juustolla.

La Vieille Canaillen lihakastike Saint-marcellin-juustolla.

Kaverimme suosituksesta (”Lyonin paras bistro”) kävimme testaamassa myös ankkaravintola La Vieille Canaillen (14 Rue Saint-Jérôme, 7. kaupunginosa). Ankka on heidän spesialiteettinsa, mutta vielä parempaa oli lempijuustostani Saint-marcellinista tehty taivaallinen lihakastike. Suosittelen ja varoitan: annokset olivat lyonilaisen isot!

Kalastajan pikku purtilo Sètessä.

Kalastajan pikku purtilo Sètessä.

Sète: hiekkaranta ja kalaravintoloita

Lyonista jatkoimme Montpellierin lähellä sijaitsevaan Sèteen. Se on idyllinen kalastajapikkukaupunki kanaaleineen ja kalaravintoloineen. Hotellin olimme varanneet keskustasta kävelyetäisyydeltä ravintoloista. Sèten 20 kilometriä pitkälle hiekkarannalle pääsi helposti bussilla numero 3 (1 e/suunta).

Klassikkoannos moules-frites, 9 euroa Sètessä.

Klassikkoannos moules-frites.

Sètessä moules-frites eli kilo sinisimpukoita ja ranskalaiset maksaa alle kympin kalaravintoloissa, joita löytyy pitkä rivi kanavan rannalta Quai Général Durandin ja Quai Maximin Licciardin väliltä.

La Pénichessä syödään aluksen kannella.

La Pénichessä syödään aluksen kannella.

Parhaan illallisen söimme kuitenkin hieman sivummalla sijaitsevassa laivaravintolassa La Pénichessä (1 Quai des Moulins). Ruoka oli pääosin merellistä ja tasokkaampaa kuin ydinkeskustassa, mutta palvelu harmillisen hidasta.

Marseille 2.0.

Kun häät oli juhlittu, suuntasimme vielä 10-päiväisen matkamme viimeisenä etappina Marseilleen. Muut ranskalaiset kertovat edelleen vanhaa vitsiä, että Marseillessa haisee aina *se* ja kieltämättä pariin otteeseen siellä joku haju leijailikin nenään. Marseillelaisia vitsi ei naurata, sillä kaupunki teki paljon kohottaakseen kasvojaan vuoden 2012 Euroopan kulttuuripääkaupunkiuttaan varten.

Marseillen keskustaa hallitsee Vieux Port, kreikkalaisten 600 eaa perustama satama.

Marseillen keskustaa hallitsee Vieux Port, kreikkalaisten 600 eaa perustama satama.

Sèten uutta vau-arkkitehtuuria. Musta museokuutio Mucem ja kongressikeskus. Taustalla renessanssiaan elevä Marseillen katedraali.

Sèten uutta vau-arkkitehtuuria. Musta museokuutio Mucem ja kongressikeskus. Taustalla renessanssiaan elevä Marseillen katedraali.

Mucemissa uusi arkkitehtuuri yhdistyy vanhaan linnoitukseen.

Mucemissa uusi arkkitehtuuri yhdistyy vanhaan linnoitukseen.

Uusi arkkitehtuuri tervehtii nyt kaikkia, jotka saapuvat Marseillen satamaan mereltä. Ennen Mucemin paikalla oli vain ruma satama-alue. Uusi museorakennus on itsessään näkemisen arvoinen, mutta harmi kyllä sen sisältä löytyvä museo ei. Se on omistettu Välimeren sivilisaatioille, mutta kokoelma on hätäisesti koottu kummallinen sillisalaatti.

Quickissä oli hienot maisemat mutta hampurilainen oli kaamea lätykkä.

Quickissä oli hienot maisemat mutta hampurilainen oli kaamea lätykkä.

Marseillesta minulla ei ole antaa ravintolasuosituksia. Söimme siellä nälissämme reissun pakollisen pikaruoka-annoksen Ranskan mäkissä eli Quickissä. Virhe – olisi pitänyt tajuta, että vaikka ranskalaiset tietävät ruuasta, pikaruoassa kannattaa luottaa amerikkalaisiin.

Illallisella jätimme noudattamatta häissä tapaamamme marseillelaisen ohjetta, ettei kunnon bouillabaissea saa kuin varaamalla etukäteen ja istuimme Le Marseillais-turistiravintolaan. En edes muista, milloin olisin syönyt jotain yhtä pahaa kuin heidän röppökeittonsa kumiperunoilla oli.

Tässä on muuten sen marseillelaisen vinkit Marseilleen:

  • Mucemin alue
  • Kävely Panierin kaupunginosassa
  • Kalamarkkinat aamuisin Quai des Belgellä
  • Pohjoisafrikkalaiset markkinat aamupäivisin Noaillesissa
  • Laiva Frioul-saarille
  • Aamiainen vanhassa satamassa La Caravellessä (tosin sain heidän jogurtistaan mahani sekaisin)
  • Hyvää bouillabaissea ravintolassa Chez Fonfon, Vallon des Auffes
  • Toinen hyvä ravintola: Les Arcenaulx

Bon voyage!

-Anne

Marsu ja muita perulaisia ruokia

Jos kauhistelet perulaisten marsunsyöntiä, he yleensä muistuttavat, että marsuja syötiin Andeilla jo ainakin 3500 vuotta sitten. Siis kauan ennen kuin niistä tuli länsimaissa lemmikkejä. Esillepano on groteski, mutta liha vähärasvaista ja hyvää. Kuva vuodelta 2011, edelliseltä Perun-matkaltani.

Jos kauhistelet perulaisten marsunsyöntiä, he yleensä muistuttavat, että marsuja syötiin Andeilla jo ainakin 3500 vuotta sitten. Siis kauan ennen kuin niistä tuli länsimaissa lemmikkejä. Esillepano on groteski, mutta liha vähärasvaista ja hyvää.

Blogihiljaisuus on ohi! Kirjoitan vaihteeksi jotain ihan muuta kuin kirja-asiaa, koska tässä välissä on tapahtunut kaikkea muuta kuin kirja-asioita. Käytiin Perussa, ja vaikka tämä ei ole matkablogi eikä tästä sellaista tule, tekee mieli kirjoittaa perulaisesta ruuasta. Asuin nuorempana vuoden verran Perussa ja kävin siellä nyt kuudetta kertaa, joten olen jo pitkään ihastellut tuon Andien runsaudensarven kulinariaa.

Perulaisen keittiön rikkaus perustuu sen monipuolisuuteen. Maa jakautuu karkeasti kolmeen alueeseen: rannikkoon, vuoristoon ja viidakkoon. Niistä löytyy lähes kaikenlaista ilmastoa ja kasvuolosuhdetta, joten syötäväksi kelpaavien asioiden määrä on eurooppalaisittain käsittämätön. En kuudenkaan matkan jälkeen tunnista kaikkia perulaisia hedelmiä. Yksi vinkeä suosikkini on pacay (engl. ”jäätelöpapu”), jonka sisältä löytyy valkoisia, vähän puuvillalta näyttäviä nukkapalleroita. Valkoinen nukka imeskellään ja sen sisältä löytyvä ruskea siemen sylkäistään pois.

Pacay-hedelmät ovat vihreitä pötköjä, kuin jättisuuria herneenpalkoja.

Pacay-hedelmät ovat vihreitä pötköjä, kuin jättisuuria herneenpalkoja.

Mikä tekee perulaisesta ruuasta hyvää? Perulaiset osaavat tehdä ruuasta maukasta ja maustaa, kuitenkaan liioittelematta. Perulainen ruoka ei ole tulista sillä tavalla kuin vaikka meksikolainen, vaikka ruuissa tai pöytämausteena usein on ajía (chiliä). Perulaiset chililajikkeet ovat ennen kaikkea hedelmäisiä ja hyvänmakuisia, toisin kuin ne kitkerät hollantilaiset cayennet, mitä meille täällä kaupitellaan. Perussa koukutuin myös limeen, mikä tuo moneen ruokaan sopivaa happoa. Yrttejä käytetään paljon, kastikkeet ovat täyteläisiä, lihoissa on tarjolla muutakin kuin tylsää sisäfilettä…

Ravintola Uchu Steakhouse Cuscossa tarjoili grillattua alpakkaa vartaassa mahtavien soosien kera. Alpakan liha on proteiinipitoista ja vähärasvaista mutta mureaa. Eli muy rico!

Ravintola Uchu Steakhouse Cuscossa tarjoili grillattua alpakkaa vartaassa mahtavien soosien kera. Alpakan liha on proteiinipitoista ja vähärasvaista mutta mureaa. Eli muy rico!

Perulaiset itsehän ovat täysin vakuuttuneita siitä, että heidän keittiönsä on maailman paras y punto. Olen jossain määrin taipuvainen olemaan heidän kanssaan samaa mieltä, vaikken olekaan syönyt elämäni parhaita aterioita Perussa. Sanoisin, että perulainen ”kotiruoka” ohittaa monipuolisuudessaan heittämällä kaikkien muiden kokemieni maiden arkikeittiöt. Perulaisissa ravintoloissakin saa mahtavaa ruokaa (ja joskus mahataudin), mutta mitään haute cuisinea ei Liman ulkopuolelta kannata juuri etsiä. Sekin on ehkä muuttumassa, sillä aivan viime vuosina muutama perulainen huippukokki on onnistunut hankkimaan nimeä maailmalla.

Yksi näistä perulaisen keittiön lähettiläistä on Gastón Acurio, jonka nimeä kaikki perulaiset nyt ylistävät kuin supersankaria. Hän on avannut perulaisia ravintoloita eri maihin ja kehitellyt cocina novoandinaa, eli moderneja chic-versioita perulaisista ruuista. Yksi hänen Liman ravintoloistaan, Astrid y Gastón, sijoittui viime vuonna sijalle 14. maailman 50. parhaan ravintolan listalla. Siellä en ole syönyt, mutta Arequipassa kävin Acurion Chichassa. Ihan kiva paikka, mutta palvelu vähän kökköä ja ruuissakin hiven yliyritystä. Meinaan, että Euroopassa saa samaan hintaan parempaa, joten mieluummin syön Perussa perinteistä perulaista ruokaa.

Perulaisen klassikko ají de gallina tarkoittaa chilikanaa, mutta ruoka ei silti ole kovin tulista. Keltainen chililajike ají amarillo antaa ruualle sen keltaisen värin.

Perulainen klassikko ají de gallina tarkoittaa chilikanaa, mutta ruoka ei silti ole kovin tulista. Keltainen chililajike ají amarillo antaa ruualle sen keltaisen värin. Tämän annoksen söin Colcalla Colca Lodge -hotellissa.

Perulaiset ovat usein melkoisia patriootteja ja uskovat yleensä kaiken, mitä vielä patrioottisempi paikallinen media heille kertoo. Siksi he tietävät, että Euroopassa ja koko maailmassa perulainen ruoka on nyt muotia ja kuuminta hottia. En viitsinyt huomauttaa, että en ole sitä vielä täällä Euroopassa huomannut, vaikka toki kovasti toivon, että perulaisesta ruuasta joskus tulee meksikolaisen ruuan kaltainen suuri hitti maailmalla. Perulaisten ruokien kotona tekemistä vaikeuttaa ainakin täällä Suomessa se, että keskeisiäkään aineksia ei tahdo saada mistään.

Papas rellenas eli lihatäytteiset perunapallot on suosittuja snackejä. Tosin nämä söin ihan ravintolassa, Marcelo Batatassa, Cuscossa.

Papas rellenas eli lihatäytteiset perunapallot on suosittuja pikasnackejä. Tosin nämä söin ihan ravintolassa, Marcelo Batatassa, Cuscossa. Lisäkkeenä yleinen sarsa de cebolla, eli punasipuli-tomaattisalaatti.

Pastel de acelga eli lehtimandolgipiiras on yksi supersuosikkejani. Suolaisen piiraan sisällä on mm. kananmunaa ja päällä sokeria. Nam!

Pastel de acelga eli lehtimandolgipiiras on yksi supersuosikkejani. Suolaisen piiraan sisällä on mm. kananmunaa ja päällä sokeria. Nam!

Lihatäytteisiä rocoto-chilejä perunalaatikon kanssa Arequipan mummolassa vuonna 2011. Rocotojen tulisuutta säädellään maun mukaan keittämällä niitä ennen täyttämistä.

Lihatäytteisiä rocoto-chilejä perunalaatikon kanssa Arequipan mummolassa vuonna 2011. Rocotojen tulisuutta säädellään maun mukaan keittämällä niitä ennen täyttämistä.

Yritin matkalla kuvata mahdollisimman monta perulaista herkkuruokaani. Tietenkin nälkäisenä monta kuvaa unohtui ja osa on otettu surkealla kännykkäkamerallani. Siksi osa näistä ruokakuvista on vuodelta 2011, edelliseltä Perun-matkaltani, jolloin oli enemmän aikaa kuvata. Ja nyt lopuksi huomaan, etten löydä itseltäni mistään kuvaa Perun ”kansallisruuasta” cevichestä, jonka täällä Suomessakin moni tuntee.

Perulainen ceviche on limen mehulla kypsennettyä vaaleaa merikalaa (voi olla myös mustekalaa), punasipulia ja ajía (chiliä). Lisäksi annokseen kuuluu camote (vähän kuin bataatti), keitettyä maissia, salaatinlehti, korianteria ja canchitaa. Kuva: Luis Delboy/Wikimedia Commons.

Perulainen ceviche on limen mehulla raakakypsennettyä vaaleaa merikalaa (voi olla myös mustekalaa), punasipulia ja ajía (chiliä). Lisäksi annokseen kuuluu camote (bataattilaji), keitetty choclo (perulaista maissia), salaatinlehti, korianteri ja canchita. Kuva: Luis Delboy/Wikimedia Commons.

Lopuksi vielä 10 random vinkkiä Peruun matkaaville:

  1. Hypetetyt meganähtävyydet ovat joskus pettymyksiä: tässäkö tämä nyt oli? Inkojen kadonnut kaupunki Machu Picchu ei kuulu niihin. Se on oikeasti vaikuttava ja vaivan arvoinen, vale la pena.
  2. Machu Picchulle pääsee 2500 kävijää päivässä. Varaa lippu ajoissa, etenkin jos menet kesä-elokuussa.
  3. Jos aiot vaeltaa Machu Picchulle camino incaa (Inca Trail), varaa ihan vähintään kaksi, mieluummin kolme päivää vuoristoilmaan sopeutumiseen Cuscossa (3400 m merenpinnan yläpuolella).
  4. Älä jämähdä pelkästään inkoihin. Inkat ehtivät olla vallassa vain vajaat sata vuotta ennen espanjalaisten tuloa. Ennen inkoja Perun alueella kehittyi kymmeniä merkittäviä intiaanikulttuureja, joiden jäljiltä on valtavasti hienoja arkeologisia kohteita.
  5. Yksi tällainen sivilisaatio olivat lima-intiaanit. Jos ehdit, käy tsekkaamassa Huaca Pucllanan rauniot keskellä Limaa Mirafloresissa. Siellä on hyvä ravintolakin.
  6. Jos et ehdi moniin museoihin Limassa, käy ainakin Museo Larcossa. Arequipassa kannattaa tsekata muumio Juanita.
  7. Jos haluat yhdistää Perun-lomaasi rantalöhöilyn, mene Máncoraan. Sieltä löydät Perun parhaat rannat, pössyttelevät surffarituristit, Liman rich kidsit ja heidän kesälomabileensä (tammi-maaliskuussa).
  8. Perulaiset kutsuvat sinua gringoksi (mies) tai gringaksi (nainen). Se tarkoittaa ulkomaalaista eikä ole loukkaus (Perussa).
  9. Älä heitä vessapaperia wc-pönttöön Perussa, vessoissa on sitä varten roskis. Kyllä, ällöä, mutta muuten putket menee tukkoon.
  10. Taksihinnat pitää neuvotella ennen ajoa. Säädön välttämiseksi on joskus kätevää pyytää esim. hotellia tilaamaan taksi valmiiksi lentokentälle hakemaan. Limassa olen käyttänyt señor José Perea Reáteguin taksiyhtiötä. Viimeksi maksoin 55.00 solea ($20.00) lentokentältä Mirafloresiin. Spanish only.

-Anne