Kirjoittaja: Anne

Hämäläinen läskisoosi Maija-mummon tapaan

Maija-mummo näytti Asikkalan Vääksyssä, kuinka tehdään oikeaoppinen läskisoosi.

Maija-mummo näytti Asikkalan Vääksyssä, kuinka tehdään oikeaoppinen läskisoosi.

Sain taannoin erinomaista hämäläistä läskisoosia ja täytyy sanoa, että se on kaikista perinneruuista ehkä aliarvioiduin ja aliarvostetuin. Itse tulen idän susirajalta, eikä siellä oikein tunneta koko ruokaa. Ehkä huonot tekijät ovat pilanneet ruuan maineen, kun siitä tuli ensimmäisenä mieleen venyvä soossi, jossa lilluu pehmeitä läskinpaloja.

Onneksi on O:n Maija-mummo, 84, joka näytti karjalaiselle valon tässä(kin) asiassa. Salaisuus on oikeastaan ihan looginen – siankylki pitää tiristää huolella rapeaksi, aivan kuten pekoni.

Maijan läskisoosi (2-3:lle)

~300 g siankylkeä
1 iso sipuli kuutioina
voita paistamiseen
~3-4 rkl vehnäjauhoa
~0,5 l vettä
1 tl suolaa

Siankylkyä, sipulia ja perunoita. Läskisoosi onnistui teflonpannullakin, vaikka valurautainen olisi parempi.

Siankylkeä, sipulia ja perunoita. Läskisoosi onnistui teflonpannullakin, vaikka valurautainen olisi parempi.

1. Ruskista suikaloidut lihat kuumalla pannulla voissa hyvin ruskeiksi ja rapeiksi. Älä kuitenkaan polta.

1. Ruskista suikaloidut lihat kuumalla, mieluiten valurautapannulla voissa hyvin ruskeiksi ja rapeiksi. Älä kuitenkaan polta.

Kuin pekonia paistaisi.

2. Nostele lihat pois, jätä rasva pannuun.

Lihoista tiristetystä rasvasta syntyy kastike.

Lihoista tiristetystä rasvasta syntyy kastike.

3. Lisää vehnäjauhoa vähitellen, koko ajan sekoittaen, kunnes pannulla ei enää kellu irtorasvaa.

Läskisoosin tekoa
4. Lisää sipulit.
5. Vähennä lämpöä ja ruskista seosta huolella ruskeaksi, noin 10 minuuttia. Sekoittele, kunnes kastike on piparkakunruskeaa.

WP_20150412_14_01_57_Pro
Maija arvioi kastin väriä. Ei ihan vielä.

6. Lisää vesi osissa hyvin sekoittaen.
7. Mausta suolalla. Maijan mukaan alkuperäiseen soosiin ei kuulu muita mausteita, eikä se niitä kaivannutkaan.

Tarjoa läskisoosi perunoiden, suolakurkkujen, ruisleivän ja piimän kanssa.

Tarjoa läskisoosi perunoiden, suolakurkkujen, ruisleivän ja piimän kanssa.

Lopuksi anekdootti. Maijan vaari oli eläessään maamies, joka meni joka ilta viimeistään seitsemältä maate. Aamulla hän heräsi jo 4-5 aikaan syöttämään hevosia ennen töihin lähtöä.
-Aamuseitsemältä piti olla läskisoosi ja perunat pöydässä, ennen kuin miehet lähtivät metsätöihin, Maija kertoo.

Maija-mummo

Läskisoosimestari Maija <3.

-Anne

Mainokset

Avoin kirje Tuomas Rantaselle (vihr) ja muille Helsingin tonttivuokrien korottajille

Helsingin valtuusto teki vastikään, 25.3.2015, käsittämättömän päätöksen jättikorotuksista asuintonttiensa maanvuokriin. Käsittämätön päätös on siksi, että asumme jo nyt kaupungissa, jossa asumiskustannukset karkaavat pienituloisten maksukyvyn ulottumattomiin.

Väittelin vuokrankorotuksista heti tuoreeltaan vihreiden kaupunginvaltuutetun Tuomas Rantasen kanssa Twitterissä. Hän on myös perustellut korotusten tarpeellisuutta omassa blogissaan. Valtuustossa korotuksia puolsivat kaikki ryhmät paitsi vasemmisto, perussuomalaiset muutama perussuomalainen (edit) ja SKP:n Yrjö Hakanen. Erityisen typeränä pidän kuitenkin sitä, että Tuomas Rantanen ja muut vihreät esiintyvät eduskuntavaalikampanjoissaan kohtuuhintaisen asumisen puolestapuhujina, mutta ovat todellisuudessa aktiivisesti vaikuttaneet hintojen nousun kiihdyttämiseen. Kirjoitan blogiani yksityishenkilönä, mutta työssäni toimittajana olen havainnut, että monet poliitikot ovat valmiita purematta nielemään mitä tahansa lähteistämätöntä kukkua, mitä virkamiehet heille syöttävät, usein siksi että tietojen tarkastaminen vaatisi omaa vaivannäköä. Siksi tein oman laskelmani, jolla haluan korjata Tuomas Rantasen vääriä tietoja. Palaan siihen kohta.

1400 % korotus

En kirjoita tätä päivitystä siksi, että korotus koskee myös omaa taloyhtiötäni, mutta jotta ymmärtäisitte paremmin korotuksen suuruuden, kerron esimerkin: Asumme 69-neliöisessä kerrostaloasunnossa n. 10 kilometrin päässä Helsingin keskustasta, ilman neliötäkään omaa pihaa. Seuraavien kymmenen vuoden aikana tonttivuokramme nousee 1400 % 7,59 eurosta 115,92 euroon kuukaudessa. Se tarkoittaa noin 10 % korotusta asumiskuluihimme pelkästään tonttivuokran takia, inflaatiota ja muuta kustannusten nousua huomioimatta.

Kyseessä ei ole minun yksityinen ongelmani. Korotukset alkoivat jo vuonna 2009, jolloin Helsinki korotti lähes sadan tontin vuokraa. Nyt päätetyt korotukset koskevat 170:tä taloyhtiötä, ja vuonna 2020 erääntyy noin 750 maanvuokrasopimusta lisää. Eivätkä vaikutukset lopu siihen. Ennustan, että näin laajat korotukset tulevat heijastumaan vuokrapyyntöihin koko kaupungissa, myös niissä asuntokohteissa, jotka seisovat omilla tonteillaan. Kukapa vuokranantaja ei pyytäisi samaa vuokraa, mitä alueella muutenkin maksetaan?

Kuka hyötyy?

Takaisin siihen laskelmaani. Rantasen mukaan ”alempi tonttivuokra nostaa omistajan katetta”, tieto, jonka hän on poiminut kaupungin virkamiesten laatimasta perustelumuistiosta. Samassa muistiossa väitetään, ilman lähteitä, että:

”Maanvuokran alentamisella ei mitä ilmeisimmin saavuteta pidemmällä tähtäimellä asumiskustannuksia alentavaa vaikutusta, koska alhainen maanvuokra (yhtiövastike/asumiskustannus) pääomittuu ajan myötä asuntojen myyntihintoihin, eli asuntojen hinnat nousevat. Asuntoa myytäessä myyjä voi siis pyytää asunnosta enemmän kauppahintaa, koska asunnon vastike on alhainen. Näin maanvuokran alentamisesta saatava hyöty ajan myötä menetetään ja alhaisesta maanvuokrasta saatava etu siirtyy asunnon nykyiselle omistajalle.”

Oma näppituntumani on ollut, että asia on juurikin päinvastoin. Vuokratonteilla sijaitsevat asunnot ovat jo nyt pääsääntöisesti vähän edullisempia ja niiden vastikkeet korkeampia kuin omilla tonteilla. Näinhän ei pitäisi olla, kun vuokratonteilla on maksettu matalia vuokria viimeiset 50 vuotta. Yritin turhaan googlata tilastoa, joka todistaisi olettamani, joten päätin tehdä sellaisen itse. Koska homma oli varsin työlästä, näytteeni on pieni, mutta kannustan ketä tahansa itse keräämään laajemman aineiston ja vertailemaan tuloksiaan näihin minun saamiini.

Vuokratonteilla kolmioissa asuvat maksavat jo nyt keskimäärin +0,5e/m2 (lähes 10%) korkeampaa hoitovastiketta ja myydessään pyytävät asunnoistaan keskimäärin -645 e/m2 matalampaa hintaa kuin omistustonteilla asuvat.

Tarkemmin: Oikotiellä oli tänään myynnissä Helsingissä vanhoja, alle 400 000 euron pyyntihintaisia 3h+k omistusasunto-osakkeita 285 kpl omilla tonteilla ja 232 kpl vuokratonteilla. Otin 50 asunnon satunnaisotannan kustakin tonttityypistä. Rajasin haun max. 400 000 euron hintaisiin asuntoihin, koska halusin tarkastella asumiskustannuksia normaalituloisten ihmisten perheasunnoissa.

Näytteessäni oman tontin asuntojen koon keskiarvoksi tuli 72,9 m2, hintapyynnön 277 331 e. Vuokratonttiasuntojen koko oli keskimäärin 73,18 m2 ja hintapyyntö 231 276 e. Etenkin hintapyyntöjen osalta otokseni on pienuudessaan epäluotettava, mutta ero on melkoinen: yli 46 000 euroa keskimäärin. Harmi, ettei kukaan tilastoi asuntojen toteuneita myyntihintoja tontin omistus huomioiden. Keräämäni ainesto löytyy kokonaisuudessaan täältä: Tonttivuokrat ja yhtiövastikkeet

Keräsin erikseen tiedot hoitovastikkeesta ja yhtiövastikkeesta. Hoitovastikkeeseen sisältyy vuokrataloissa tonttivuokra ja omilla tonteilla kiinteistövero, yhtiövastikkeeseen myös remonteista aiheutuvat rahoitus- ja korjausvastikkeet. Hoitovastike oli siis keskimäärin 9,94% ja koko yhtiövastike 6,62 % suurempi vuokratonteilla. Tästä voi päätellä sen, ettei vuokratonttitalojen korkeammat vastikkeet selity pelkästään remonteilla.

Tämä tukee aika heikosti väitettä alhaisten maanvuokrien siirtymisestä omistajien pusseihin. Sen sijaan fakta on se, että nyt kun tonttivuokria on päätetty korottaa, asumiskustannukset nousevat kaupungissamme huimaa vauhtia myös seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kun asunnoista on pulaa, korotukset siirtyvät täysimääräisinä myös vapaiden markkinoiden vuokralaisille.

Pisara mereen

Rantanen ehdottaa lääkkeeksi muun muassa lisää kaupungin vuokra-asuntoja. No – HS kertoo, että tänä vuonna rakenteilla on ainoastaan 100 valtion tukemaa tavallista vuokra-asuntoa, viime vuonna 466.

Valtuustossa ehdotettiin korotusten kohtuullistamista tiputtamalla vuokrien tuottotavoite 4 prosentista 2:een. Rantasen mielestä tämä olisi ollut ”käänteistä progressiota”, josta hyödyn saisivat vain asunnonomistajat, kun kaupungille kertyvä yhteinen potti supistuisi 50 miljoonaa euroa. Toisin sanoen on parempi, että asumiskustannukset nousevat kaikilla: asunnonomistajilla ja heidän vuokralaisillaan?

Ja mitä tulee 50 miljoonaan. Lukua voisi verrata vaikka siihen, että Helsingin kaupunki maksoi vuonna 2013 toimeentulotukea yhteensä 168,78 miljoonaa euroa. Mahtaako 50 miljoonaa edes riittää, kun näiden vuokrankorotusten aiheuttama yleinen asumiskustannusten nousu kasvattaa sekä toimeentulotuen tarvitsijoiden määrää että heidän asumiskustannuksiaan? Katsotaan viimeistään kymmenen vuoden päästä, kumpi on oikeassa, Tuomas Rantanen vai minä.

Anne

Päivä Tukholmassa – pikavisiitti Södermalmille

Fotografiskan museokahvilan maisemia.

Fotografiskan museokahvilan maisemia.

Käytiin tässä taannoin pitkästä aikaa Ruotsin-laivalla kääntymässä pikavisiitillä Tukholmassa. Aikaa perillä oli vain kuutisen tuntia, joten päätettiin pysytellä Södermalmilla kävelyetäisyydellä Viikkarin terminaalista.

Tammikuisessa räntäsateessa oli ihan kiva, että ensimmäinen pitstop oli vain noin 500 metrin päässä siitä, mihin laiva saapui. Sen matkan pystyy muuten raahautumaan vaikka pienessä darrassa ;). Vuonna 2010 avattu Fotografiska eli valokuvataiteen museo oli uusi tuttavuus ja hieno sellainen.

Museossa oli muun muassa edesmenneen amerikkalaisen muotikuvaajan Herb Rittsin kuville omistettu vaikuttava näyttely In Full Light, jossa vilisi hienoja kuvia julkkiksista. En kirjoita siitä sen enempää, koska näyttelyt ovat vaihtuvia, mutta ymmärtääkseni Fotografiskassa on usein todella kovatasoisten kuvaajien näyttelyitä, kannattaa tsekata.

Olimme etukäteen lueskelleet, että ruotsalaiskokki Paul Svessonin vetämä Fotografiskan ravintola olisi todella hyvä. Dagens Nyheter on valinnut sen Tukholman parhaiden keskihintaisten ravintoloiden joukkoon. Harmi vaan, että olimme myöhässä pöytävarauksen kanssa, joten jouduimme tyytymään Fotografiskan kahvilan tarjontaan.

Fotografiskan museokahvilan herkkuleipiä.

Herkkuleipiä Fotografiskan kahvilassa.

Kahvila löytyy yläkerrasta, minne pääsee hissillä museokaupasta. Kahvia ryystellessä kelpaa katsella merenlahden maisemia.

Valokuvanäyttelyiden jälkeen jatkoimme jalan Södermalmiin vähän shoppailemaan. Syömään menimme Södermalmin kauppahalliin, missä on paljon pieniä ruokakojuja. Koska teki mieli istua alas, päädyimme yhteen hallin isommista ravintoloista, perinteikkääseen Melanders Fiskrestaurangiin. Pääsin melkein rapukestimeininkeihin tilaamalla päivän tarjouksena olleen puolikkaan hummerin. Kalannälkäisille suosittelen Melandersia lämpimästi.

Puolikas hummeri, voita ja paahtoleipää n. 300 kruunua Södermalmin Melandersilla.

Puolikas hummeri, voita ja paahtoleipää n. 300 kruunua Södermalmin Melandersilla.

O tilasi päivän kalan, taisi olla nieriää. Näkkileipä oli loistavaa ja sopi erityishyvin kalan kanssa.

O tilasi päivän kalan, taisi olla nieriää. Näkkileipä oli loistavaa ja sopi erityishyvin kalan kanssa.

Enempää emme ehtineet päivän pikavisiitillä syömään, mutta esim. täältä sopii etsiä lisää ravintolavinkkejä Tukholmaan.

Vi ses, Stockholm!
-Anne

Kolme ravintolavinkkiä Lontooseen

Vuosi vaihtui uuteen tällä kertaa kaveriporukalla Lontoossa. Siltä reissulta jää haaviin pari ravintolavinkkiä, joista itseni on kiittäminen Lontoo-asiantuntijaystäviäni L&V:tä.

1. Shoreditch Pizza East

Uudenvuoden juhlien jälkeen teki mieli hyvää pizzaa. Sitä saimme Shoreditchin Pizza Eastista. Paikalla oli trendikkäitä hipstereitä pullollaan, joten venailimme sivubaarissa pöytää kahdeksalle puolisen tuntia. Lontoossa kannattaa muutenkin varautua siihen, että ilman pöytävarausta suosituissa ravintoloissa joutuu vähän jonottamaan.

Pizza East löytyy entisestä teevarastosta Shoreditch High Streetin ja Bethnal Green Roadin kulmasta.

Pizza East löytyy entisestä teevarastosta Shoreditch High Streetin ja Bethnal Green Roadin kulmasta.

Chilinen alkudrinkki.

Chilinen alkudrinkki.

Baarin puolella voi odotella pöydän vapautumista.

Baarin puolella voi odotella pöydän vapautumista.

Buffalomozzarella-margarita oli mainio.

Mainio buffalomozzarella-margarita, 8 puntaa.

Saksanpähkinä-gorgonzola-pizza osoittautui vähän tunkkaiseksi.

Saksanpähkinä ja gorgonzola pizzan täytteenä oli vähän too much.

Alkupalaksi drinkkejä, oliiveja ja manteleita.

Alkupalaksi drinkkejä, oliiveja ja manteleita.

Pizza East

Ex-teevaraston tunnelmaa.

2. Vietnamilainen Pho

163-165 Wardour St, London, W1F 8WN

Lontoossa suuren suosion saavuttaneet vietnamilaiset nuudelikeitot ovat kasvattaneet Phon kymmenessä vuodessa lontoolaispariskunnan pikkuravintolasta ketjuksi. Me kävimme Sohon Phossa, ja ruoka oli edelleen maineensa veroista.

Keiton kanssa tarjoillaan tuoreita yrttejä ja chiliä, joilla liemen saa tuunata mieleisekseen.

Keiton kanssa tarjoillaan tuoreita yrttejä ja chiliä, joilla liemen saa tuunata mieleisekseen.

Alkupalaksi pari vietnamilaista kesäkäärylettä maapähkinäkastikkeella. Herkkua, jota on vaikea saada Suomesta, paitsi itse tekemällä.

Alkuun pari vietnamilaista kesäkäärylettä maapähkinäkastikkeella. Herkkua, jota on vaikea saada Suomesta, paitsi itse tekemällä.

Pho

Pho-keittoa katkaravuilla. Keiton juju on maukas liemi, lihaliemi oli maistamistani maukkain.

Pho-keittoa katkaravuilla. Keiton juju on maukas liemi, lihaliemi oli maistamistani maukkain.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3. Princess of Shoreditch

76-78 Paul Street, London EC2A 4NE

Uudenvuoden illallispaikkamme oli mitä mainioin, mutta illasta hämärästi valaistussa ravintolassa jäi todisteeksi vain yksi julkaisukelpoinen kännykkäkuva. Nimensä mukaisesti Shoreditchin alueella sijaitseva Princess of Shoreditch on rento gastropubi, josta saa mietittyä ruokaa kohtuuhintaan. Fine dining -twistillä, ilman jäykistelyä.

Pre-alkupaloja shampanjan kanssa, leipää ja levitteitä: Sourdough with homemade butter, whipped lard, liver parfait.

Pre-alkupaloja shampanjan kanssa, leipää ja levitteitä: Sourdough with homemade butter, whipped lard, liver parfait.

50 punnan uudenvuoden menuun (sis. lasi shampanjaa) parhaiksi paloiksi osoittautuivat kaikki liharuuat – miten lie arkena? Petyin valitsemaani rapualkuruokaan, butter poached lobster, mussel & onion frittata, jossa rapu oli sivuroolissa haudattuna isoon munakkaaseen. Kalapääruokani oli herkullinen, wild Cornish seabass, clams, shellfish broth, purslane, paitsi, että se tuotiin minulle ja toiselle seurueemme jäsenelle ensin liian raakana. Saimme asiallisesti tilalle uudet annokset, kun huomautimme keittiötä virheestä. Pientä horjuntaa siis, mutta kokonaisuutena rafla ja ruoka olivat niin kivoja, että menisin paikkaan toistekin.

4. Bonusvinkit

Lontoossa saa mahansa täyteen hyvää ruokaa myös ruokakojuista ja ruokamarkkinoilta. Yksi parhaista paikaista on lauantaisin Borough’n markkinoilla London Bridgen vieressä. Mitä tuotteita ja annoksia – oh joy.

Pientuottajien oliiviöljyä Borough marketilla.

Pientuottajien oliiviöljyä Borough marketilla.

Samalla voin suositella myös Tune Hotelia, jossa yövyimme. Soveltuu erityisesti lyhyisiin kaupunkilomiin ilman suurta matkalaukkua. Huoneet ovat todella pikkuruiset, sänky+kylppäri+pari neliötä, mutta hinnatkin kohtuulliset, noin 50-60 puntaa/yö ajankohdasta riippuen. Sijanti on täydellinen aivan Lontoon ytimessä, Liverpool Streetin ison metroaseman, tyylikkään Shoreditchin alueen ja Old Spitalfields Marketin läheisyydessä. Miinuspuolena myöhäinen check-in vasta klo 15 ja aikainen check-out klo 10. Pidempään saa koisia vain lisämaksusta.

Anne

Turistina Kosovossa 15 vuotta sodan jälkeen

Newborn-muistomerkki Pristinan ydinkeskustassa muistuttaa sodasta - ja rauhasta.

Newborn-muistomerkki Pristinan ydinkeskustassa muistuttaa sodasta ja rauhasta.

Syyskuun 2014 lopulla Kosovon pääkaupungissa Pristinassa paistoi aurinko vielä melkein-kesäisesti. Luovimme ihmis- ja autoruuhkassa pääkatu Luan Haradinajilla kuin missä tahansa Euroopan pikkukaupungissa. Tai no, ei ihan, sillä katukuvasta puuttui kokonaan julkinen liikenne joitakin rämiä busseja lukuun ottamatta. Ensivaikutelma Pristinasta oli sekava. Kaupungissa näkyvät niin ottomaanien, Jugoslavian slaavisosialismin kuin eurosaurusten jalanjäljet. Samalla joka puolella näkyi harvinaisen vilkasta katuelämää: ravintoloita, kahviloita ja ihmisiä terasseilla.

Uudestisyntynyt

Kun sellaisissa fiiliksissä kävelee yhtäkkiä Luan Haradinajia reunustavalle Newborn-muistomerkille, joutuu hämmentymään. Vaikka hyvin tiesin olevani kaupungissa, jossa Naton pommit tippuivat vain 15 vuotta aikaisemmin, iso armeijakuosinen muistomerkki luodinreikineen istuu aurinkoisen katuvilinän keskelle juuri niin absurdisti kuin on kai ollut tarkoituskin. Tunnelma muistomerkillä on silti arkipäiväinen, teinit ottavat selfieitä kirjainten edessä. Elämä jatkuu.

Pristinan teinitytöt eivät käytä päähuiveja.

Kosovon väestö on Euroopan nuorinta. 53 prosenttia kosovolaisista on alle 25-vuotiaita. Se kuulemma näkyy Pristinan vilkkaassa yöelämässä, etenkin kesäisin, kun ympäri Eurooppaa levinnyt kosovolaisten diaspora palaa kaupunkiin parinhaku mielessään.

Ehdin viettää Kosovossa reissullani vain kolme päivää, enkä varmasti nähnyt kaikkea, mutta Pristinan keskustassa 15 vuoden takainen sota näkyy turistille lähinnä köyhyyden välähdyksinä. Liikennevaloissa koulunsa keskeyttäneet lapset tulevat pesemään autojen tuulilaseja, joku on laittanut pienen poikansa kerjäämään rahaa kahvilan terassilla istuvilta asiakkailta. Kaduilla leijuu paksu pakokaasu, koska kukaan ei ole ehtinyt miettiä autojen päästörajoituksia kuusi vuotta sitten itsenäistyneessä valtiossa, jossa vasta pystytetään toimivaa oikeuslaitosta. Talvisin kaupungissa kuulemma haisee pahalta, kun taloja lämmitetään saastuttavalla ruskohiilellä.

Hylätty talo Pristinan keskustassa.

Hylätty talo Pristinan keskustassa.

Pristinan keskustassa on uutta ja vanhaa vierivieressä.

Pristinan keskustassa on uutta ja vanhaa vierivieressä.

 

Nähtävyydet

Turvaton olo Pristinassa ei tule. YK:n ja EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioiden kouluttamaa poliisia kehutaan, ja paikalliset ihmiset ovat hyvin ystävällisiä. Yli 90 prosenttia nykyisistä Kosovon asukkaista on islaminuskoisia albaaneja. Valtaosa on maallistuneita muslimeja, joten Pristinan katukuva on hyvinkin eurooppalainen ja esim. huivia käyttävät naiset ovat harvassa. Hartaiden muslimien määrä on kasvussa, mutta tällä hetkellä uskonnosta muistuttavat lähinnä Pristinan minareetit.

Harva matkustaa Pristinaan puhtaasti matkailumielessä, mutta KFOR-rauhanturvaajat ja EULEX:in siviilikriisinhallintaoperaation ulkomaiset työntekijät vetävät maahan vierailijoita, minutkin. Varsinaisia turistikohteita Pristinassa on vähän, jotain kuitenkin. Jos jostakin syystä matkustat Pristinaan, kannattaa tsekata ainakin nämä:

  1. Kävelykatu Nënë Tereza. Kahviloita, ravintoloita ja pientä helpotusta autojen pakokaasulta.
  2. Yllä mainittu Newborn-muistomerkki. The turistikuva-spot.
  3. Kosovon kansalliskirjasto, rumaksi haukuttu, kiehtova rakennus.

    Telegraph on valinnut Kosovon kansalliskirjaston maailman 30 rumimman rakennuksen joukkoon. Minusta se sopi paikalleen, arpisena kuin Kosovo.

    Telegraph on valinnut Kosovon kansalliskirjaston maailman 30 rumimman rakennuksen joukkoon. Minusta se sopi paikalleen, arpisena kuin Kosovo itse.

  4. Sultan Mehmet Fatihin moskeija. Sisältä kaunis rakennus hetken rauhoittumiseen vanhassa kaupungissa.
    Naiset eivät tarvitse huiveja päästäkseen sisään moskeijaan, kuten joissakin muslimimaissa.

    Naiset eivät tarvitse huiveja päästäkseen sisään moskeijaan, kuten joissakin muslimimaissa.

    Mehmet Fatihin moskeijan sisäkaton mosaiikkia.

    Mehmet Fatihin moskeijan sisäkaton mosaiikkia.

  5. Emin Gjiku -etnologinen museo. Ottomaanien ajan rikkaan perheen entisöity pihapiiri.
  6. Mother Theresa Cathedral ja sen torni. Absurdi, keskeneräinen, kolho katolinen kirkonrumilus muslimikaupungin parhaalla paikalla. Pikkurahalla pääset hissillä kirkon torniin, joka on kaupungin paras näköalapaikka.
  7. Serbikylä Gračanican ortodoksiluostari, Pristinan ulkopuolella, taksimatkan päässä. 1300-luvulta peräisin oleva pieni kirkko tummine seinämaalauksineen on näkemisen arvoinen, vaikka muihin luostarirakennuksiin ei pääsekään sisään. Kohteen nähtyään voi siirtyä syömään kylän laidalle Etno Kuca -ravintolaan. Varaudu valtaviin annoksiin.
Emin Gjiku -etnologinen museo.

Albaaniruhtinaan terassi ottomaanien ajalta Pristinan Etnologisessa museossa vie ajatukset Turkkiin.

 

Nënë Terezan katolinen katedraali kaupungissa, jossa ei juurikaan asu katolisia. Tornista on turistille hienot näköalat.

Nënë Terezan katolinen katedraali valmistuu kaupunkiin, jossa ei juurikaan asu katolisia. Tornista on turistille hienot näköalat.

Kolho kirkkorumilus väliaikaisine muovituoleineen laittaa pohtimaan, kenen rahoilla se on pykätty. Valtava absurdi pytinki muslimikaupungissa, jonka moskeijat on restauroimatta.

Kolho kirkkorumilus väliaikaisine muovituoleineen laittaa pohtimaan, kenen rahoilla se on pykätty. Valtava absurdi pytinki muslimikaupungissa, jonka moskeijat on restauroimatta.

 

Näkymiä katedraalin tornista. Joka puolella Pristinassa näkyy rakennustyömaita, kuulemma verotussyistä keskeneräisiä.

Näkymiä katedraalin tornista. Joka puolella Pristinassa näkyy rakennustyömaita, kuulemma verotussyistä keskeneräisiä.

Pristinan nuoriso- ja urheilutalo (mustaraitainen halli) edustaa slaavisosialismin arkkitehtuuria.

Pristinan nuoriso- ja urheilutalo (musta halli) edustaa slaavisosialismin arkkitehtuuria.

Kosovon kansalliskirjaston takana seisoo hylättynä kiistelty ja keskeneräinen ortodoksikirkko, jonka rakentaminen alkoi serbijohtaja Slobodan Miloševićin aikana, albaanien sorron vuosina ennen sotaa.

Kosovon kansalliskirjaston takana seisoo hylättynä kiistelty ja keskeneräinen ortodoksikirkko, jonka rakentaminen alkoi serbijohtaja Slobodan Miloševićin aikana, albaanien sorron vuosina ennen sotaa.

Graffiti Pristinan yliopiston seinällä.

Graffiti Pristinan yliopiston seinällä.

Gračanican luostarialuetta

Gračanican luostarialuetta

Gračanican luostarin synkkäsävyinen kirkko on pieni mutta sisältä vaikuttava.

Gračanican luostarin synkkäsävyinen kirkko on pieni mutta vaikuttava.

Etno Kucan grillilautanen ennen ateriaa. Huom. kuvasta puuttuu jo yksi kebakko ja tämä on "puolikas annos", 6 euroa.

Gračanican Etno Kucan grillilautanen ennen ateriaa. Huom. kuvasta puuttuu jo yksi kebakko ja tämä on ”puolikas annos”, 6 euroa.

Etno Kucan grillilautanen aterian jälkeen. Gees! Ruokaa raavaille miehille...

Etno Kucan grillilautanen aterian jälkeen. Gees! Ruokaa raavaille miehille…

Ruoka

Matkoilla yksi lempipuuhistani on mennä tutkimaan paikallisten ruokakauppojen hyllyjä. Pettymyksekseni se osoittautui Pristinassa vähän turhaksi puuhaksi. Paikalliset tuotteet ovat vähissä, syyksi veikkaan sosialismia ja sotavuosia. Samaa todistaa Pristinan ravintolatarjonta. Listoilla on usein pizzaa ja pastaa jne, kaikkea muuta kuin paikallista. Tai ehkä menimme vääriin paikkoihin? Viinivalikoima oli yleensä ”red or white” eikä rypäleistä juuri keskusteltu.

Kosovolaisten (ja albaanien) pöytään kuuluvat meze-alkuruoat. Hyvän kasvismezelajitelman söimme Baba Ganoushissa, mikä oli reissun parhaita ravintolavalintoja.

Kasvismezeateria kolmelle kävi pääruuasta. Kuva tosin on kännykkälaatua.

Kasvismezeateria kolmelle kävi pääruuasta. Kuva tosin on kännykkälaatua.

Toinen testaamamme paikallinen ja paikallisen suosittelema ravintola oli Liburnia. Miljöö avoimine sisäpihoineen oli todella kiva, mutta harmi kyllä ruoka osoittautui pieneksi pettymykseksi. Lounaaksi syöty päivän annos, uunikanaa ja perunaa, oli valtavan iso mutta vähän mauton. Toisaalta ravintolaan tuli samaan aikaan jätti-iso paikallinen seurue, joille kannettiin herkullisen näköisiä makkaroita ja filotaikinakääröjä. Antaisin siis ravintolalle uuden mahdollisuuden, jos joskus vielä eksyisin Pristinaan.

Liburnia-ravintolan viihtyisä sisäpiha.

Liburnia-ravintolan sali ja viihtyisä sisäpiha.

Liburnian uunikana-annoksen kastike oli vähän vetinen ja mauton. Perunatkin olivat vailla väriä ja rapeutta.

Liburnian uunikana-annoksen kastike oli vähän vetinen ja mauton. Perunatkin olivat vailla väriä ja rapeutta.

Kosovon keittiöön kuuluu olennaisena osana kebab, ilmeisesti ottomaaniajan peruina. Pristinan katujen varsilla höyryävät pienet kebabkojut jäivät harmi kyllä minulta tällä reissulla kokeilematta. Maistamattakin ne näyttivät melkein lupaavimmilta paikallisista ravintoloista.

Summa summarum, paikallisten kosovolaisten herkkujen löytäminen vaatisi vähän enemmän aikaa ja metsästystä.

Villit mallinuket Pristinan kujilla.

Villit mallinuket Pristinan kujilla. Kosovossa käytetään euroja, serbikylissä myös Serbian dinaareja.

Faleminderit! (kiitos albaniaksi)

-Anne

Roihuvuoren uusi venezuelalainen Coco Grill on lähiöravintoloiden aatelia

Kuin tilauksesta! Roihuvuoressa on ollut nyt kuukauden verran uusi ravintola, jollaista alue on todella kaivannut. Venezuelalais-suomalaisen pariskunnan avaama Coco Grill korvasi samalla paikalla aiemmin toimineen Ristorante Centron Roihuvuoren moskeijan naapurissa, osoitteessa Tulisuontie 1.

Ravintolatarjonta on tähän saakka ollut Roihuvuoren ostarilla pääosin juuri sitä, mitä kaupunkikeskustojen ulkopuolella yleensä: kebabia, pizzaa ja keskikaljaa. Vähän etelämpää Roihuvuorentien varrelta löytyy kahvila Roi, ja Zheng Sushi Barista saa mitä mainiointa sushia, mutta yhtä kaikki Coco Grill on tervetullut lisä alueen ravintolatarjontaan.

Karibian makuja

En ole koskaan käynyt Venezuelassa enkä siis tunne venezuelalaista keittiötä. Kirjoitan tätä siltä pohjalta mitä näin ja maistoin uteliaana ensikertalaisena, tietämättä miltä sama annos maistuisi Venezuelassa. Joskus vuosia sitten minun piti matkustaa maahan, ja vaikka reissu ei toteutunut, sen verran ehdin painaa mieleeni, että Karibianmeren rannalla sijaitseva Venezuela on ilmastoltaan trooppinen. Maantiede muistui taas mieleen, kun maistelin Coco Grillin friteerattuja keittobanaaneja, kalaa ja äyriäisiä.

Cevichejä on monenlaisia. Tässä venezuelalainen versio.

Cevichejä on monenlaisia. Tässä venezuelalainen versio.

O kehui alkuruuaksi syömäänsä tonnikalatäytteistä avokadoa, aguacate relleno con atún.

O kehui alkuruuaksi syömäänsä tonnikalatäytteistä avokadoa, aguacate relleno con atún.

Olen tiennyt, että latinot Etelä-Amerikan eri maissa valmistavat vähän erilaisia ruokia, joita he kutsuvat nimellä ceviche. Perulaiset ja minä olemme taipuvaisia uskomaan, että perulainen versio on se verdadero, the real deal. Coco Grillin alkuruokalistalla oli venezuelalainen ceviche ja täytyihän se testata. Surimista ja simpukoista tehty merellinen ”salaatti” oli hyvää, mutta umpipuolueellisena Perú-fanina täytyy sanoa, että perulaisten versio on ytympi. Tätä ei pidä lukea moitteeksi Coco Grillin versiolle, vaan lähinnä minun makumieltymyksekseni.

Halpaa ja erinomaista

Pääruuaksi söin päivän kalan merenelävillä. Täydellisen rapeaksi paistettu kala oli lohta ja hyvä niin – kalan kuuluu olla sitä, mitä täältä saa tuoreena. Lautasella oli myös kaksi jättikatkarapua, simpukoita, salaattia ja ihania paistettuja banaaninpaloja. Hintaansa nähden (16,90e) annos oli todella runsas ja herkullinen. Ollapa siellä Karibialla, niin merenelävät saisi pöytään käyttämättä niitä pakastimen kautta, mutta hyviä ne olivat näinkin.

Coco Grillin päivän kala eli lohta a la marinera con tostones.

Coco Grillin päivän kala eli lohta a la marinera con tostones.

Haute cuisine -tyyppinen ruokahifistely on Etelä-Amerikassa vielä melko uutta, ja Venezuelan poliittisessa tilanteessa voisin kuvitella, että Venezuelassa se on vielä marginaalisempaa, en tiedä? Minusta eri latinokeittiöiden parasta antia ovatkin maukkaat vähän kotiruokamaiset herkut. Juuri siinä genressä operoivat niin Coco Grill kuin Helsingin perulainen ravintola La Morena, josta kirjoitin aiemmin. Enkä viittaa kotiruokamaisuudella mihinkään makaronilaatikkotylsyyteen, vaan isoäitien reseptejä kunnioittavaan herkkutteluun, jollaista italialaisetkin harrastavat.

Kahden ruokalajin jälkeen jaoimme jälkiruoaksi omenapiirakka-annoksen, juomina meillä oli venezuelalaista hedelmämehua, limua ja kahvit. Kun lasku oli vain noin 27 euroa per naama, ei voi kuin hihkua ja taputtaa uusille yrittäjille. Coco Grillin hinta-laatusuhde on erinomainen. ¡Bravo!

Kerrankin erinomaista ravintolaruokaa kanasta: Revittyä kanaa ja friteerattuja maissileipiä.

Kerrankin erinomaista ravintolaruokaa kanasta: Revittyä kanaa ja friteerattuja maissileipiä.

Söimme viikonloppuna Coco Grillissä ensimmäistä kertaa, ja kuulin ilokseni, että asiakkaat ovat jo löytäneet paikkaan aika hyvin, vaikka omistajat eivät ole vielä ehtineet edes mainostaa ravintolaansa. Edulliselle ja hyvälle ruualle on siis kysyntää lähiössäkin. En voi muuta kuin toivoa Coco Grillille menestystä ja pitkää ikää, että päästään nauttimaan venezuelalaisista herkuista jatkossakin.

-Anne

Pieni tour de France – vinkkejä Lyoniin, Sèteen ja Marseilleen

Saimme keväällä kutsun ranskalaisen ex-kämppikseni häihin Sèteen Etelä-Ranskaan. Kymmenen päivän suppea tour de France alkoi Pariisista, jatkui TGV:llä Lyoniin, sitten rannikon hääpaikalle Sèteen ja lopulta Marseillen kautta Nizzasta takaisin Helsinkiin.

Kirjoitin jo aiemmin joitakin vinkkejä Pariisiin. Lyonissa ehdimme tällä reissulla viipyä vain yhden yön, mutta olen aiemmin asunut Lyonissa pariin otteeseen, joten kaupunki on tuttu. Lyonin ydinkeskusta sijaitsee Presqu’îlellä eli ”melkein-saarella”. Se on niemeke kaupunkia halkovien Rhône- ja Saône-jokien välissä. Kuten Pariisissakin, Lyonissa oli helppo liikkua julkisilla Vélov’-pyörillä.

Ranskan kaupunkipyöräbuumi on alun perin lähtöisin Lyonista.

Ranskan kaupunkipyöräbuumi on alun perin lähtöisin Lyonista.

Kävin nyt Lyonissa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ja sinne oli ehtinyt tulla muutamia uusia juttuja. Keskustaniemekkeen kärki Perrachen asemasta etelään oli ennen vähän levotonta takamaata, missä liikkui naisia hyvin lyhyissä hameissa. Sitten ratikkalinjoja jatkettiin ja nyt sinne oli noussut trendikäs ekologinen (ja tietysti kallis) asuinalue ja upouusi ostoskeskus Confluence. Lyonissa pääsee halvalle jokiristeilylle, kun nousee Saône-joen ylittävän Pont de la Feuilléen sillan kohdilta kauppakeskukselle vievään Vaporetto-paattiin (2 e/suunta).

Lyonin vanhassakaupungissa (4. kaupunginosa) nousimme söpöllä funiculairella eli jyrkkää rinnettä nousevalla köysiratajunalla ylös Fourvièren kirkolle. Valkoisena ja linnamaisena se on helppo spotata vuorenrinteessä alhaalta kaupungista. Kirkko on ihan nätti, mutta melkein enemmän meitä kiinnostivat näkymät alas kaupunkiin. Lyonissa kuuluisi käydä katsomassa myös vanhoja silkinkutojien oikokujia, traboules, mutta meillä ei tällä reissulla ollut aikaa.

Lyonin erikoisuus: bouchonit

Perinteisiä lyonilaisia ravintoloita kutsutaan nimellä bouchon. Iso osa niistä on muuttunut turistirysiksi, joten kannattaa valita tarkkaan. Jos osaa ranskaa, suosituksia voi etsiä ainakin Petit Paumésta, joka paikalliseksi instituutioksi muodostunut lyonilaisten opiskelijoiden ravintolaopas. Meidän oli tarkoitus testata Lyonissa Petit Paumén suosittelema bouchon nimeltä Notre Maison (2 rue Gadagne, Vieux Lyon), mutta missasimme oleellisen tiedon, ettei paikka ole auki lounasaikaan. Ravintola näytti kivalta – kertokaahan kokemuksia ruoasta, jos joku sinne eksyy.

La Vieille Canaille on pieni bistro kahdessa kerroksessa.

La Vieille Canaille on pieni bistro kahdessa kerroksessa.

La Vieille Canaillen lihakastike Saint-marcellin-juustolla.

La Vieille Canaillen lihakastike Saint-marcellin-juustolla.

Kaverimme suosituksesta (”Lyonin paras bistro”) kävimme testaamassa myös ankkaravintola La Vieille Canaillen (14 Rue Saint-Jérôme, 7. kaupunginosa). Ankka on heidän spesialiteettinsa, mutta vielä parempaa oli lempijuustostani Saint-marcellinista tehty taivaallinen lihakastike. Suosittelen ja varoitan: annokset olivat lyonilaisen isot!

Kalastajan pikku purtilo Sètessä.

Kalastajan pikku purtilo Sètessä.

Sète: hiekkaranta ja kalaravintoloita

Lyonista jatkoimme Montpellierin lähellä sijaitsevaan Sèteen. Se on idyllinen kalastajapikkukaupunki kanaaleineen ja kalaravintoloineen. Hotellin olimme varanneet keskustasta kävelyetäisyydeltä ravintoloista. Sèten 20 kilometriä pitkälle hiekkarannalle pääsi helposti bussilla numero 3 (1 e/suunta).

Klassikkoannos moules-frites, 9 euroa Sètessä.

Klassikkoannos moules-frites.

Sètessä moules-frites eli kilo sinisimpukoita ja ranskalaiset maksaa alle kympin kalaravintoloissa, joita löytyy pitkä rivi kanavan rannalta Quai Général Durandin ja Quai Maximin Licciardin väliltä.

La Pénichessä syödään aluksen kannella.

La Pénichessä syödään aluksen kannella.

Parhaan illallisen söimme kuitenkin hieman sivummalla sijaitsevassa laivaravintolassa La Pénichessä (1 Quai des Moulins). Ruoka oli pääosin merellistä ja tasokkaampaa kuin ydinkeskustassa, mutta palvelu harmillisen hidasta.

Marseille 2.0.

Kun häät oli juhlittu, suuntasimme vielä 10-päiväisen matkamme viimeisenä etappina Marseilleen. Muut ranskalaiset kertovat edelleen vanhaa vitsiä, että Marseillessa haisee aina *se* ja kieltämättä pariin otteeseen siellä joku haju leijailikin nenään. Marseillelaisia vitsi ei naurata, sillä kaupunki teki paljon kohottaakseen kasvojaan vuoden 2012 Euroopan kulttuuripääkaupunkiuttaan varten.

Marseillen keskustaa hallitsee Vieux Port, kreikkalaisten 600 eaa perustama satama.

Marseillen keskustaa hallitsee Vieux Port, kreikkalaisten 600 eaa perustama satama.

Sèten uutta vau-arkkitehtuuria. Musta museokuutio Mucem ja kongressikeskus. Taustalla renessanssiaan elevä Marseillen katedraali.

Sèten uutta vau-arkkitehtuuria. Musta museokuutio Mucem ja kongressikeskus. Taustalla renessanssiaan elevä Marseillen katedraali.

Mucemissa uusi arkkitehtuuri yhdistyy vanhaan linnoitukseen.

Mucemissa uusi arkkitehtuuri yhdistyy vanhaan linnoitukseen.

Uusi arkkitehtuuri tervehtii nyt kaikkia, jotka saapuvat Marseillen satamaan mereltä. Ennen Mucemin paikalla oli vain ruma satama-alue. Uusi museorakennus on itsessään näkemisen arvoinen, mutta harmi kyllä sen sisältä löytyvä museo ei. Se on omistettu Välimeren sivilisaatioille, mutta kokoelma on hätäisesti koottu kummallinen sillisalaatti.

Quickissä oli hienot maisemat mutta hampurilainen oli kaamea lätykkä.

Quickissä oli hienot maisemat mutta hampurilainen oli kaamea lätykkä.

Marseillesta minulla ei ole antaa ravintolasuosituksia. Söimme siellä nälissämme reissun pakollisen pikaruoka-annoksen Ranskan mäkissä eli Quickissä. Virhe – olisi pitänyt tajuta, että vaikka ranskalaiset tietävät ruuasta, pikaruoassa kannattaa luottaa amerikkalaisiin.

Illallisella jätimme noudattamatta häissä tapaamamme marseillelaisen ohjetta, ettei kunnon bouillabaissea saa kuin varaamalla etukäteen ja istuimme Le Marseillais-turistiravintolaan. En edes muista, milloin olisin syönyt jotain yhtä pahaa kuin heidän röppökeittonsa kumiperunoilla oli.

Tässä on muuten sen marseillelaisen vinkit Marseilleen:

  • Mucemin alue
  • Kävely Panierin kaupunginosassa
  • Kalamarkkinat aamuisin Quai des Belgellä
  • Pohjoisafrikkalaiset markkinat aamupäivisin Noaillesissa
  • Laiva Frioul-saarille
  • Aamiainen vanhassa satamassa La Caravellessä (tosin sain heidän jogurtistaan mahani sekaisin)
  • Hyvää bouillabaissea ravintolassa Chez Fonfon, Vallon des Auffes
  • Toinen hyvä ravintola: Les Arcenaulx

Bon voyage!

-Anne